Kahdet kisat - tuplasti mahdollisuuksia epäonnistua!

Viikonloppuna oli kahdet suunnistuskisat joissa pääsin tekemään 2 1/2 suoritusta.

Lauantain SM-viestissä juoksu tuntui tosi hyvältä siihen asti kunnes sain kartan käteen ja pääsin metsään. Toiselle rastille mennessä jouduin arvioimaan tekemättömien loikkatreenien tehokkuutta ja laskin muutaman kaavan avulla etten tule pääsemään edessä olevasta ojasta yli kuivin jaloin. Päättelin että nyt kuitenkin kannattaa hypätä niin pitkälle kuin pääsee. Silmät auki. Askelmerkki ei ihan osunut ja päädyin putsaamaan silmistä kaikenlaista ruskeaa töhnää. Puolessa välissä reissua näki jo suhtkoht kivasti. Onnistuin nostamaan muutaman sijan, mutta ei siitä reissusta hirveästi jäänyt kerrottavaa.

(c) Paula Lehtomäki

Eikä jäänyt muuten seuraavan päivän SM-sprintistäkään. Karsinta tuntui menevän aika sujuvasti, mutta sehän nyt ei tällä tasolla luonnollisesti riitä kuin B-finaaliin. Siellä sitten jatkoin sujuvaa suunnistusta suoraan kielletyksi merkityn tien yli jonkun miehen perässä tietenkin, katsoin kuinka tiukkana ollut vahti merkkasi numeroni listaan, totesin tilanteen kartalta, kysyin saako palata takaisin, sain vastaukseksi pään pyörityksen, kiroilin hetken ja hölkkäsin pois. Onneksi kisat oli 10 minuutin automatkan päässä kotoa, muuten ois ehkä harmittanut enemmän.

Tässä yritän pysyä positiivisena finaalin maaliintulon jälkeen

Joo. Suunnistuksellinen vuosi alkaa olla kisojen osalta loppusilausta vaille valmista. Lokakuussa käydään vielä Ruotsissa ja ehkä sitä pitäisi joku henkilökohtainen kilpailukin vielä käydä ettei kausi päättyisi ihan näin nolosti. Tosin aina on mahdollisuus tyriä myös enemmän...