Hikiset Kissat X-Kaadossa

Hikiset Kissat lähti eräänä synkkänä, muttei onneksi kovin myrskyisänä yönä kohti Espoon Puolarmaaria, josta oli tarkoitus lähteä liikkeelle joukkueen toisen jäsenen ensimmäisiin (Anu) ja toisen (Katja) melkein ensimmäisiin multisportkisoihin. Aamulla joutui jo perinteeksi muodostuneeseen henkiseen taisteluun: ”nukkuako” pommiin vai noustako ylös ja lähteä kisapaikkaa kohti. Tapahtui jälkimmäinen.

Kaikki sujui mallikkaasti: lainapyörä löysi paikalle, kaikki muut tavarat tulivat mukaan, koko joukkue oli ajoissa, eikä satanut. Tiedossa oli, että matkaa tulisi noin 30km, pyörällä mennään, kajakilla mennään ja varmaan suunnistetaan. Köysi- ja parkourtehtäviä väläyteltiin myös.

Lähtö tapahtui aamukuudelta. Ensin saimme käteen pienenpienen paperilappusen jossa oli vähän tekstiä ja ilmakuva. Tällaisissa tilanteissa, joissa aivoilta vaaditaan nopeaa ymmärtämistä ja keskittymistä huolimatta siitä että ympärillä on muita tyyppejä joiden kanssa vähän vielä kisaillaan, aivot sanovat usein *piip*. Sen sijaan että ohjeet olisi luettu kaikessa rauhassa ja reitti suunniteltu huolella, päätimme tehdä yllätysliikkeen, hämmentää koko porukkaa ja lähteä matkaan toivoen että vastaan tulee frisbeegolfrata. Vähän siinä hykerreltiin että tässä me nyt menemme kärjessä ja muut lähtivät perään vaikka meidän suunnitelma oli erittäin täynnä aukkoja. Tässä vaiheessa johdettiin kisaa.

Se mitä oli tarkoitus tehdä, oli kerätä pieneen lappuun merkatuilta frisbeegolf heitto- tai koripaikoilta kirjaimia ja esittää niistä muodostuva sana järjestäjälle. Yhdellä rastilla pitäisi myös leimata emit. Päätimme juosta rataa läpi suunnilleen järjestyksessä ja saimme kahta kirjainta vaille kaikki kasaan ensimmäisellä yrittämällä. Toki kauimmainen rasti jäi puuttumaan ja jouduimme palaamaan takaisin. Pimeys hankaloitti hommaa erinomaisesti. Viimeisen kirjaimen kohdalla tajusimme, ettemme ole leimanneet millään rastilla. Päätimme käydä kurkkaamassa lähimmän rastin, jos se olisi ollut siellä. Ei ollut. Päätimme kaikessa hiljaisuudessa jatkaa matkaa ja hyväksyä tästä aiheutuvan sanktion aikasakon muodossa.

Nyt päästiin jatkamaan matkaa pyörällä. Pyöräsuunnistus on ihan hoocee-hommaa. Onneksi tuttu kisaympäristö helpotti elämää ja selvisimme ensimmäiselle Quest-rastille, eli ylläritehtävän pariin.  Remontin alla olevan jäähallin ovessa oli pohjapiirros, pohjapiirroksesta piti etsiä oikea huone, piti muistaa miten huoneeseen menee, juosta sinne, todeta ettei täällä ole huonetta 1021, tehdä kunniakierroksia, palata takaisin lähtöpisteelle, katsoa karttaa uudestaan, todeta että kyllä siellä oltiin, juosta takaisin huoneen luokse, huomata ettei niillä numeroilla ollut mitään virkaa, mennä ovesta sisään, katsoa kartasta seuraavan rastin paikka, siirtyä sinne, tehdä tätä niin kauan että löytää viimeisen huoneen, leimata ja suunnistaa takaisin pyörille.

Tässä vaiheessa oli onneksi jo päivä vähän valkenemassa, sillä siirryttiin kajakkiosuudelle. Selvisimme mitättömästä melontataustastamme huolimatta hienosti Isoon Vasikkasaareen, suunnistimme kahden rastin radan, joista jälkimmäiseltä löytyi ohjeet seuraavaan kohteeseen. 27 astetta ja 1,7km. Varteenotettavina suunnistajina emme taaskaan jaksaneet lukea ohjeita ihan loppuun asti, mutta onneksi selvisi, että kyseessä oli meloen jatkuva eteneminen ja paluu mantereelle, ei jaloin ja saarella pysyen. Toivottavasti joukkue joka suunnitteli etsivänsä rastia 170 metrin päästä, on jo päässyt saarelta pois. Meloimme siis vakuuttavasti kohti Haukilahden rantaa ja ihailimme ohittavien kaksikoiden tyylinäytteitä. Meidän tyylinäyte tuli, kun rastia leimatessa piti nousta pois kajakista ja liukastua rantakalliolla (ei ollut Anu). Selvisimme kuitenkin takaisin melontaosuudelta ehjin nahoin, mutta kuin pahemmankin monsuunin niskaan saaneina.

Reitti jatkui pitkän pyöräilyn merkeissä kohti Suurpeltoa ja matkalla pääsi ihailemaan Espoon viimeaikaista kehitystä. Pitkän pyöräilyn päätteeksi palasimme kisakeskukseen, jossa piirsimme viimeisenä etappina suunnistettavan reitin kartalle. Nyt päästiin käyttämään omaa osaamista ja ohitettiin ihan monta joukkuetta tällä pätkällä. Viimeiselle rastille saavuttaessa jo kaukaa pystyi näkemään pahaenteisen näköisiä valkoisia alustoja ja seuraavaksi huomasimmekin olevamme kumpikin semmoisen päällä, kauhomassa pienen lätäkön yli ja takaisin. Tästä hommaa oli jäljellä maaliin enää pyrähdyksen verran. Ennen maalileimausta ja leimantarkastusta päätimme, ettei päästetä pihaustakaan alkumatkan puuttuvasta leimasta, ellei kukaan sitä ota esille. Eikä kukaan kysellyt, eikä pihaistu. Sovittiin myös että tämä sotarikos menee kanssamme hautaan asti. Sori. Tuloksissa olimme lopulta kuntosarjan viidensiä ja jos olisi ollut naisten sarja, niin voittajia. Aikaa meni 3:41:06 ja kilometrejä tuli tasan 35.

Ai niin ja myöhemmin luettiin facebookista tämmöinen:

Ehkä seuraavan kisan taktiikkana voisi olla lukea huolellisemmin kisanaikaisia ohjeita.

Kisasivut