torstai 24. huhtikuuta 2014

Koitin olenko sprintteri


En ollut ja meinas muutenkin suunnistuskausi loppua lyhyeen. "Kahdeksantoista nolla yhdeksän: Nieminen, Koivisto, Uho...Uh...Uhtoinen...UHOTOINEN!" Olin armelias näin alkukaudesta ja suvaitsin astua lähtökarsinaan. Sprinttisuunnistusta olisi ollut tarjolla jos olisi jaksanut juosta ja osannut suunnistaa. Muistelen hämärästi että tälle kaudelle oli tarkoitus panostaa juoksuun ja uintiin, mutta koska pyöräilykelit on olleet vaan niin priimaa, on viimeisen viiden päivän aikana tullut poljettua 220km. En ole vielä tähän päivään mennessä koskaan todennut että kylläpä pyöräkilometrien mättö on auttanut mielettömästi juoksun sujuvuuteen, enkä totea vieläkään. Suunnistuspuoleen varmaan auttanee se kartan kanssa juoksentelu. Tänään meni ikä ja terveys jo siihen että yritin bongata kartalta ensimmäisen rastin sijaintia. Kartan käteen saatuani olo oli samanlainen kuin suosikki suunnistuskuvassani parin vuoden takaa: itkun ja hämmennyksen sekainen, missä ihmeessä se ykkösrasti on ja mitä nämä kaikki merkit tällä paperilla tarkoittaa?
Seuraavaksi jalat kattoon ja perjantaina testaamaan josko Otaniemen urheilukentän kaarteet on mahdollista juosta suoriksi.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ai Ai.

Nimittäin pyöräilykausi on avattu ja takapuolikin sen tietää. Lauantaina selvisin elämäni ensimmäisestä ryhmälenkistä hengissä, mutta hyvin nöyränä. Jos tämä oli ihmisen käsitys leppoisasta lauantailenkistä niin minua ei hetkeen näy niissä kovissa treeneissä. Brutaalia. Mutta kuitenkin palkitsevaa kun sai roikuttua mukana. Ei ehkä mikään optimi pyöräilykauden avaus mutta tulipahan tehtyä. Öbaut 45km ja 2:45h. Höhöö, huijasin itseänikin. Lähes 25 ja 50 metrin altaanmitan sekoittamiseen verrattavissa oleva pieni laskuvierhe. Maili ei ole yhtä kuin kilometri. Pyöräilyä tuli siis vähäsen yli 70km 2:45h. Bodomin takana vähän koeteltiin reisiä ja hapenottokykyä. Ja ikävintä on se, että kun itse pihiset ja puhiset, muut keskustelevat samaan aikaan ilman mitään käsitystä siitä että ollaan polkemassa ylämäkeä. Koska sunnuntaina vuorossa oli lisää pyöräilyä ja loikkia, emme ole takapuolen kanssa tällä hetkellä kovin hyvissä väleissä.

Tänään yritin taas lunastaa hieman joskus muinoin tekemiäni uhkauksia käsilläseisonnasta. Päällä seisonta alkoi sujumaan. Sit vaan pää irti maasta ni se on siinä.