keskiviikko 29. toukokuuta 2013

POhs @ Malaga

Muutama päivä POhsin Malagan leiriä takana ja vaikka mitä jo ehtinyt tapahtua. Heti ens alkuun harkittiin, josko lähdettäisiin Ruotsin Danielin kanssa vähän kiertelemään golfkenttiä. Jätettiin kuitenkin väliin koska golf alkaa olla so last season.

Sen sijaan vuorikiipeilyssä ja ilmameditoinnissa on tulevaisuutta.
"Pohjois-Olarin hiihtosuunnistajat uransa huipulla"
Tällä viikolla on myös…
...kelluttu

…oltu onnellisia aamulenkillä
...seottu Decathlonissa
...seottu jätskillä

…seottu pizzalla
...tehty hullu Pohjois-Olarilainen lihaskuntotreeni for awesome ass.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Ihmeiden aika

1.Pyykit kuivui alle tunnissa! Lakanat, vesitonkat ynnä muut puntit mukaan ja katolle. 1h lihaskuntoa ja kas, pyykit kuivat. Kaukana ovat ne ajat kun pyykkiä kuivattiin viikko vain todetakseen että kaikki on edelleen nihkeitä.
2. Mereen uskaltaa mennä uimaan ilman märkkistä. Alle on hyvä juosta parikymmentä minuuttia rannalla.
3.Olen saanut rajat selkään.
Sunnuntaina alkaa uintihauiksen viimeinen metsästys: Pohjois-Olarin hiihtosuunnistajat goes Malaga! Toisin sanoen lihaskuntovalmentajani saapuu luokseni.
Hauikset, vapiskaa.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Marbella Triatlon Festival 19.5.2013

Pffft sano Pablo kun yöllä paineita päästeli.
Ytimekäs kooste. Aamulla herätessä vastassa oli tyhjä takarengas. Illalla oli vielä ihan kuosissa. Ei ollut aikaa ennen bussin lähtöä vaihdella, joten täyteen ilmaa vaan ja asemalle. Hyvin kesti sinne asti. Bussimatkan jälkeen taas lisää ilmaa ja 10km kisapaikalle. Taas kesti ihan ok. Renkaanvaihtovälineet olisi löytyneet mutta koska en ole mikään renkaanvaihdon ennätysnainen ja starttikin alkoi olla aika lähellä, ajattelin että kaipa se nyt yhden kaksikymppisen menee. Kilpakumppaneita tarkastellessa tulin siihen tulokseen, että ei paineita, tää vedetään nyt hyvänä kauden avauksena ja jos sijoitus on jotain muuta kuin viiminen niin aina plussaa. Koitetaan selvitä uinnista hyvillä fiiliksillä, toivotaan että ilmat pysyy ja juostaan sitten lopuksi jotain vauhtia. Ei jännittänyt.

Selvisin 750m uinnista. En ollut edes viimeinen. Sellaista rintauinnin ja vaparin sekoitusta siitä tuli. Niskat ihan killissä ja kauhealtahan se varmasti näytti, mutta selkäuinniksi en pistänyt kertaakaan. Se lämmitti. Aallokkoa oli ihan tarpeeksi. Aika oli kaameat 22min. 

Pyöräily 20km 52min. Nyt on myönnettävä että tuli Elizabethia ikävä. (Elizabethista lisää kun palaan Suomeen) Reitti oli kohtuullisen tasainen, ja loppuaika vähän ihmetyttää. Mutta eipä siinä. Pyörää tuli taas ohi joka puolelta. Kympin jälkee Pablo alkoi tyhjentelemään tasaiseen tahtiin takarengasta, mutta yllättävän hyvin kesti. Ei tarvinnut sen takia himmailla, vaikka mielelläni vetoaisin johonkin ulkopuoliseen tekijään tuon ajan takia. Pyöräilyn päätyttyä olin DFL.

Ajattelinkin että tästä on pidettävä kiinni kynsin hampain. Ketään en saa enää ohittaa. Lähdin toooosi himmaillen liikkeelle viimeiselle viidelle kilometrille. Kaikille future-sponsoreille tiedoksi, että tulevissa kisatilanteissa en tule näin toimimaan. Oli nyt vaan niin ennennäkemättömän hyvät saumat etten malttanut jättää hyödyntämättä. Mutta vielä mitä. Taaksepäinkö siellä olisi pitänyt juosta voidakseen olla ohittamatta ketään? Kävelyksi en kehdannut heittää joten pakko oli mennä ohituskaistalle. Neljä naista jouduin kuittaamaan juoksuosuudella vaikka oma aika oli 25min.

Ja tulihan sieltä taas joku onnittelemaan kisan jälkeen, well done. Njaa.

Kauden avauksesta jäi kyllä kohtuullisen hyvät fiilikset. Mitään kisaeuforiaa ei tullut koettua, mutta hyvänä harjoituksena se meni. Erityisesti onnittelisin itseäni uinnista, vaikkakin aika oli mitä oli. Nyt on taas jonkinmoinen mielikuva miten se kisatilanne etenee. Kahden viikon päästä kotikisoissa pistetään kaikki peliin. Baby oil on hieno keksintö, märkäpuku ei hierrä kaulaa ja lähtee päältä kun vähän vetoketjua raottaa.

Olen tässä ihmetellyt miksi lyhyitä pyöräilyshortseja on niin vaikea löytää. Syy selvisi, kun kahdenkymmenen kilometrin aikana satula hiersi paljaat sisäreidet aika kivuliaaseen kuntoon. Siksi.

Tulokset
watta…? Joku ON ollut mua hitaampi pyöräilyssä. Hyvä me.

Eläimiin. Näin torstain pyörälenkillä linnun, tai useita, mutta yksi pisti hieman silmään. Tein salapoliisintyötä ja sain selville että kyseessä oli Hoopoe, eli suomeksi Harjalintu (Upupa epops) joka on wikipedian mukaan harjalintujen sukuun kuuluva säihkylintulaji. Olen äimistynyt.

P.S. Viikon verran olen harrastanut itsetutkiskelua ja tullut siihen tulokseen, että vuoden 2014 aikana tästä tytöstä tulee iron(wo)man. Ja siitäpä riemastuneena innostuin tänään hilpaisemaan reilun kolmikkymppisen aikaan 2:35. Hiphei, kyllä nyt on kokovartalojumia.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Haastettu

Muistin että minut on blogihaastettu! Koska olen jo valmiiksi hidas, laitetaan tämä vastauskin nyt sitten kahdessa osassa.

Tänään olen seuraavaa mieltä:

1. Lemppari ruoka?
Anukas ja appelsiinit

2. Inhokkiruoka?
Anjovis. Tätä mieltä olen aina.

3. Lempparimaku palautusjuomassa?
Suklaa

4. Suosikki aerobisen liikunnan muoto?
Pyörä ja vaellus (Tähän muuten tullee huomenna muutos?). Vaikka kaikkein parhaimmat fiilikset on tullut pitkillä juoksulenkeillä. Se vaatii kuitenkin jotkut erityisolosuhteet/mielentilan joten keskiarvollisesti pyöräily menee ohi.

5. Vapaat painot vai kuntosalilaitteet?
Vapaat

6. Lemppari elokuva? 
Billy Elliot ja Transformersit

7. Kumpaan mieluummin, Lappiin vai etelään lomalle? 
Paha. Täältä lähtisin lomalle Lappiin, normielämässä varmaan etelään. Tai Lappiin. Ei saa kysyä tämmöisiä monivalintoja näin päättämättömältä ihmiseltä.

8. Lemppari puuha (tai toiseksi lempparein, jos urheilua ei lasketa)? 
Ei välttämättä just toiseksi lempparein, mutta täällä ainakin musiikin kuuntelu ja hyvän jälkkärin valmistus ja syönti. Tätä täytyy vielä vähän miettiä.

9. Mitä on suunnitelmissa kesäksi 2013? 
No töitä pitää varmaan jossain välissä tehdä, että saa talouden johonkin rotiin, mutta olisi kiva päästä harrastamaan kotimaanmatkailua ja kaikkea kivaa suomalaista kesäpuuhaa: mökkeilyä, saunalenkkejä, saunomista, auringonlaskuja, makkaraa, lettuja, soutua, tikanheittoa, ja kisailua tietty. (Ehkä olen lievästi romantisoinut Suomen kesän) Ja rantakunto 2013 tietysti.

10. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? 
Ehkä torakka. Olisi kiva(?) tietää miten voi elää useita  päiviä (joidenkin lähteiden mukaan viikkoja) ilman päätä.

11. Kuinka usein liikut?
Viikosta ja mielentilasta riippuen kymmenestä tunnista eteenpäin.


11 tiukkaa faktaa itsestä vielä tulossa. Eläkää jännityksessä.

Ja ainakin Maromapostaus sai muutaman kuvan, anemian aikakausi olkoon ohi.

Äitienpäivää


Mikäköhän siinä treeniin lähtemisessä on välillä niin vaikeaa? Millään ei meinaa hievahtaa paikaltaan vaikka tietää että treeneissä on kivaa. Parin pasianssin jälkeen sain onneksi niskaotteen itsestäni ja äitienpäivän kunniaksi lähdin uimaan. Keli oli aika harmaa ja pari pisaraakin tippui, eli rannalla sai olla kohtuullisen rauhassa. Märkkäri niskaan ja luonnonaltaaseen. Äitienpäivän kunniaksi päätin myös olla rohkea tytär ja tehdä treenin johon vain hurjista hurjimmat kykenevät. Päivän huikea missio oli katsella merenpohjaa. Siis uinnin ohella. Jostain syystä olen kehitellyt itselleni aivan kammottavan fobian meren/järvenpohjaa kohtaan. Se ei tietenkään ole tämän lajivalinnan kannalta kauhean hyvä ratkaisu. Pahin ahdistuspainajaiseni olisi joutua laitesukeltamaan. Olisin ikionnellinen sellaisista laseista, jotka pohjaan osoittaessaan tummuisivat ja peittäisivät näkyvyyden. Pitkän, kaksi triathlonkisaa käsittäneen urani aikana itse kilpailuissa tätä ongelmaa ei ole ollut. Tarttukaa vaan kaikki lumpeenkukat nilkkoihin, ei tunnu missään. Mutta kun saa uida omia aikoja ilman muita paineita, alkaa mielikuvitus tehdä aika julmia tepposia. Tänään oli siis missiona uida niin lähellä rantaa että pohjaan oli näkyvyys. Se oli aluksi kamalaa se. Jos ette ihmiset tienneet niin vedessä kaikki näyttää suurelta ja kaikki näyttää olevan lähellä. Pariin otteeseen olin laittamassa jalkoja pohjaan vain todetakseni että se on oikeasti jossain paljon syvemmällä. Ahdistava tunne. Tein sitä sitten useaan otteeseen ja koitin vakuutella itselleni, ettei siinä nyt oikeasti ole mitään kauhean ahdistavaa. Ahdisti silti. Joka kerta kun pää menee veteen ja katse pohjaan odotan enemmän tai vähemmän kauhuissani mitä siellä näkyy. No yleensähän siellä ei näy mitään ja treenin jälkeen pidän itseäni melkoisen typeränä. Mutta vaikka treenin edetessä edelleen sain ahdistuspuuskia milloin mistäkin meduusasta, niin täytyy todeta että kyllä se helpotti loppua kohden. Tehokasta uintiaikaa tuli 35minuutin edestä. Pientä aallokonpoikasta oli liikkeellä, mutta siitähän selvisi todella kunnialla. En väitä olevani mikään avovesispesiaali, mutta olen hämmästyttänyt itseni sillä, miten nopeasti suolaisuuteen ja aallokkoon on tottunut. Vaikka ei täällä nyt vielä mitään monen metrin aaltoja olla testailtu. Ja turvallisuuskin oli taattu, rantautuessani huomasin paikallisen baywatchmiehen tulleen rannalle seuraamaan uhkaavalta näyttävää räpiköintiäni. Seisoikin ihan oikeaoppisesti jalat hartioidenlevyisessä haara-asennossa ja kädet lanteilla, mukana oli tietenkin se samanlainen punainen pelastusrenkaan kaltainen väline jonka kanssa originaaliversiossa juostaan.
Alkuperäinen plääni oli tehdä swim-bike-run, mutta lopulta se muotoutui swim-käydään nyt niillä markkinoilla jotka pitäisi olla joka sunnuntai, mutta joita ei kuitenkaan koskaan ole, eikä ehkä enää tämän jälkeen koskaan tule olemaankaan-bike-runiksi. Sekin oli onnistunut vaihtoehto.

Lopuksi jalkaterapeuttinen vinkki: Harmittaako kun joudut odottamaan pyörän kanssa liikennevaloissa? Niin minuakin. Aja päin punaisia.
Ei vaiskaan: käytä aika takapuolen lihaksiston hierontaan satulan kärjen avulla. Ei ehkä näytä kovin viisaalta, mutta ai että sai piriformikset kyytiä.

Viikon kokonaissaldo
uinti:1:25h
pyörä: 247km 11h
juoksu: 28km 3:15h
haba: 1:15
totalmente: 275km 16h 55min

Lupailin Maromarevanssia. Älkööt olko huolissanne, tulossa on.
Semmosta tällä viikolla. Alkavalla viikolla vihdoin se virallinen tri-kauden avaus.
Ja kuvia tähän aneemiseen ulkoasuun.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Aamu-uinnille mars


Kahdeksalta on hyvä, yhdeksältä alkaa paahtaa. Onneksi vesi on edelleen kohtuullisen viileää. Suolaisuuteenkin alkaa tottua eikä hengitys enää salpaannu kuten Vantaalla muinoin. Vaikka onhan siinä uinnissa vielä paljon tekemistä.

Eilen illalla lihaskuntotreenit sai mieleisen keskeytyksen. Pieni harmitus hiipi pintaan pitkin viikkoa etten ole torstai-iltana Tavastian Circuksen nurkilla. Sitten puhelin pärähti ja hetken aikaa huhuiltuani tajusin että olen suorassa keikkayhteydessä. Treenikin sai uutta virtaa ja pinnistin vielä yhdet setit huikealla viiden kilon vesitonkkakahvakuulalla.

torstai 9. toukokuuta 2013

Hapottaa niin ettei otsikkoa keksi.

On muuten kuuma.

Maanantaina tapahtui kaksi ihmettä. Kävin juosten aamulenkillä ja iltapäivällä löysin sopivasti hapokkaan pyöräilyreitin. Matkan varrelle osui jopa kioski, josta sai vettä. Myyjällä ei tosin ollut antaa viidestä eurosta neljää takaisin, joten jäin euron velkaa. Onneksi putiikki ei ollut minkään vuoren päällä ja lupasin tulla maksamaan myöhemmin tällä viikolla. Tai oikeastaan lupasin tulla seuraavana päivänä koska en osannut siinä vaiheessa sanoa muuta kuin mañana espanjaksi. Huomenna, ylihuomenna tai ensiviikolla, täällä ei siinä ole mitään eroa.

juosku 4km 30min
pyörä 82km 3:20h

Tiistaina alkoi uusi luku: Anu ja kartanluvun jalo taito osa 2, Maroma edition. 

Toivottavasti Jukolan viestivalitsijat eivät saa vihiä tästä karttakoomasta. Ja jotta tästä ei tulisi edeltäjänsä kaltaista eeposta, pidetään asia ytimekkäänä.

Kohteena Maroma-vuori 2065m. Alkuun olisi poljettava pyörää ja loppu vaellettava. Anun arvio sen ”juurella” sijaitsevaan kylään ajamiseksi 2h, todellisuus 4h. Josta viimeinen 20km aikalailla nousua. Viimeinen 6km NOUSUA. Viimeinen kilometri sisälsi 2 taukoa ja kilometrivauhti oli luokkaa: kävellen olisit jo perillä. ”Juurella” oleva kylä, nimeltään Canillas de Aceituno vietti siestaa. Siesta, pyöräilijän pahin painajainen. Mikään putiikki ei ole auki. Maroman huipulla nautittaviksi suunnittelemani eväät olivat puoliksi hotkaistu jo pyöräosuuden puolivälissä ja vettä oli ehkä se desi jäljellä. Onneksi baarit on aina auki. Voin taata että kyseisestä kylästä saa maailman parasta cocista. Löysin kyltin jossa luki Maroma 5500m. Olin jo aikapäiviä sitten päättänyt että sinne en tänään enää kiipeä, mutta siinä jossain kylmän coca colan paikkeilla aloin hieman kyseenalaistaa päätöstä. Jos ihan vähän kävisin siellä huipulla ja tulisin sitten alhaalta Vélez Málagan kylästä bussilla? Sitten yritin laittaa lenkkareita kiinni lukkopolkimiin, tajusin, etten omista enää yhtään juotavaa ja olin jo käyttänyt tupla-ajan pyöräilyyn. Nöyrryin ja lähdin valumaan takaisin alas. Ensimmäisen kuuden kilometrin ajan manasin päätöstä, kunnes tuli vastaan tasamaapätkä ja hapot. Eikä sieltä Vélez Malagasta mitään bussiasemaa löytynyt. Ruokakauppa sentään. Sieltä saa sitten maailman parasta suklaata. Ja ei kun kohti Málagaa. Loppupätkä sujui yllättävän kepoisasti (onko tämä sana?). Tosin vinkkinä muille, jos omistaa pyöräilyhousut, niitä kannattaa käyttää. Ihan vähän vaan tuntui ikävältä.

Päivän arvoitus. Paljonko ihminen pystyy juomaan ilman vessahätää? Vastaus, ainakin 3,5 litraa. Sen verran kuuma oli tänään. Tuntui lähinnä siltä että kaikki juotu neste tuli jostain huokosesta saman tien ulos.

Málagalle voitto (2-1), muutama päivä takapuolelle armoa ja mahdollinen revanssi viikonloppuna.

111km 5h 15min

Pahoittelut ankeasta ulkoasusta, kuvat ei taas lataudu. Tulossa ovat.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ajatus jos toinenkin


Viime viikolla aloin kirjoittamaan tekstiä ruokavaliosta. Siitä, että täytyisi ehkä vähän tarkemmin katsoa mitä suuhunsa pistää. Siitä, että voisi ennen virallisen kisakauden alkua omistaa hieman vinttikoiramaisemman ulkomuodon. Siitäkin, että voisi vaikka pitää kirjaa syömisistä ja juomisista sekä ottaa seurantakuvan mahamakkarasta. Aloittaa vaikka punttikuuri. Mutta tulipahan siinä kirjoittaessa mieleen että näinköhän on. Onko tavoitteeni triathlonissa tosiaan saada sixpäkki? Vai kenties päästä eroon kaikesta mahdollisesta rasvasta? Mitä sitten teen kun olen tavoitteeseen päässyt? Seuraako rasvaprosentin pienenemisestä automaattisesti parempia kilpailusuorituksia? Aloin miettimään omia tekemisiäni hieman tarkemmin.

Mitä jos kääntäisin asian niin päin, että teen niitä asioita joista todella nautin ja joista tulen onnelliseksi. Jos päätavoitteeni olisi rasvaprosentin pieneneminen, olisin valinnut toisen lajin. Totta kai on mahtavaa nähdä kuinka oma vartalo muuttuu matkan varrella vahvemmaksi ja lihasmassaa alkaa pikkuhiljaa löytymään oikeista paikoista. En kuitenkaan voi pitää itsetarkoituksena tiukan keskivartalon ja rantakelpoisten pakaralihasten hankkimista. Ne tulevat kaupanpäällisinä (jos ovat tullakseen) siitä tekemisestä, josta nauttii. Olen toisinaan ehkä turhankin tietoinen omista ”puutteistani” ja on helppoa löytää itsestään virheitä ennemmin kuin huomata positiivisia asioita. Usein näillä asioilla on hyvin vähän tekemistä itse urheilun kanssa. Jos se lihas ei nyt sen rasvan alta näy täydellisesti, se ei tarkoita etteikö sitä olisi olemassa.

Aloin miettimään omaa treenaamista. Tietty kurinalaisuus on aina puuttunut tekemisestäni. Minulle on tehty muutamia kertoja harjoitusohjelma suunnistukseen, mutta kaikkina kertoina valtavan alkuinnostuksen jälkeen olen muutaman viikon päästä siirtänyt harjoitusohjelman jonnekin paperikasojeni alle. Siitä seuraa kauhea morkkis ja epäonnistumisen tunne. En voi sanoa että olisin millään elämän osa-alueella kauhean järjestelmällinen. Hallittu ja välillä hallitsematon kaaos kuvaavat suhtautumistani asioihin. Myös treenaamiseen. Olen tehnyt myös itse itselleni ohjelmia sekä kopioinut nettisivuilta muiden harjoituspäiväkirjoja, ja välillä kokenut siitä olevan jopa hyötyä. Pidemmän kaavan mukaan en oikeasti osaa suunnitella elämääni juuri yhtään viikkoa pidemmälle. Innostun mielettömän helposti asioista ja kyllästyn niihin lähes yhtä nopeasti. Tämä oli pelkoni myös triathlonin aloittamisen kanssa. Ja melkein hylkäsinkin lajin jo elämäni ensimmäisen triathlonkisan, Vantaa Triathlonin 500 metrin uintiosuudella. Kuitenkin se onnistumisen tunne joka vyöryi päälle tajutessani selvinneeni uinnista ilman ulkopuolisia apuja, oli niin valtava, että olin koukussa.

Haluaisinko siis alkaa pitämään kirjanpitoa syömisistäni, juomisistani ja mahamakkaroistani? Jos joskus on hyvä että innostus lopahtaa nopeasti niin nyt. Mitä kostun siitä että tiedän painavani tällä viikolla kilon vähemmän kuin edellisellä? Juoksenko automaattisesti nopeampia kilometriaikoja vai kehityinkö mahdollisesti uimarina? Omaan ”urheilufilosofiaani” sopii paljon paremmin omien tuntemuksien tarkkailu, se ettei tarvitse tuijottaa sykerajoja tai saada tiettyjä kilometrimääriä kasaan. Se että on urheilun aikana ja jälkeen onnellinen. Jos kroppa sanoo että tänään en tee vetoja, en tee vetoja, teen jotain muuta. Pitäisikö minun tuntea epäonnistuneeni jos harjoitusohjelma väittää päivän urakaksi juoksua, mutta itse haluaisin pyöräillä? Onko parempi tehdä ne vedot puolitehoilla vai nauttia siitä pitkästä pyörälenkistä? Tiedä häntä. Jos haluaisin optimoida menestykseni, olisi minun varmaankin viisainta tarkkailla juuri niitä sykerajoja ja kilometrimääriä ja hinkuttaa niitä vetoja vaikka mikä olisi. Tällä tavalla saisin ehkä kropastani fyysisesti enemmän irti optimaalisesti oikeaan aikaan, mutta henkisesti olisin varmasti todella väsynyt ja tylsistynyt enkä tulisi näkemään toista triathlonkesää.

Tiedän että on toisenkin mallisia ihmisiä joille on hyvin tärkeää omistaa jopa vuodeksi eteenpäin suunniteltu harjoitusohjelma, ja homma toimii. Itse en lukeudu heihin ja sen olen tässä pikkuhiljaa tajunnut ja hyväksynyt. Samoihin tavoitteisiin voi olla monia keinoja. En halua kirjoittaa harjoituspäiväkirjaani koskaan että enpä olisi halunnut tätä treeniä tehdä, mutta kun kalenterissa luki. Jos minusta ei tällä kaavalla leivota olympiavoittajaa niin ainakin sitten tosi onnellinen urheilija.