Hikiset Kissat lähti eräänä synkkänä, muttei onneksi kovin
myrskyisänä yönä kohti Espoon Puolarmaaria, josta oli tarkoitus lähteä
liikkeelle joukkueen toisen jäsenen ensimmäisiin (Anu) ja toisen (Katja) melkein ensimmäisiin multisportkisoihin.
Aamulla joutui jo perinteeksi muodostuneeseen henkiseen taisteluun: ”nukkuako”
pommiin vai noustako ylös ja lähteä kisapaikkaa kohti. Tapahtui jälkimmäinen.
Kaikki sujui mallikkaasti: lainapyörä löysi paikalle, kaikki
muut tavarat tulivat mukaan, koko joukkue oli ajoissa, eikä satanut. Tiedossa
oli, että matkaa tulisi noin 30km, pyörällä mennään, kajakilla mennään ja
varmaan suunnistetaan. Köysi- ja parkourtehtäviä väläyteltiin myös.
Lähtö tapahtui aamukuudelta. Ensin saimme käteen
pienenpienen paperilappusen jossa oli vähän tekstiä ja ilmakuva. Tällaisissa
tilanteissa, joissa aivoilta vaaditaan nopeaa ymmärtämistä ja keskittymistä
huolimatta siitä että ympärillä on muita tyyppejä joiden kanssa vähän vielä
kisaillaan, aivot sanovat usein *piip*. Sen sijaan että ohjeet olisi luettu
kaikessa rauhassa ja reitti suunniteltu huolella, päätimme tehdä
yllätysliikkeen, hämmentää koko porukkaa ja lähteä matkaan toivoen että vastaan
tulee frisbeegolfrata. Vähän siinä hykerreltiin että tässä me nyt menemme
kärjessä ja muut lähtivät perään vaikka meidän suunnitelma oli erittäin täynnä
aukkoja. Tässä vaiheessa johdettiin kisaa.
Se mitä oli tarkoitus tehdä, oli kerätä pieneen lappuun
merkatuilta frisbeegolf heitto- tai koripaikoilta kirjaimia ja esittää niistä
muodostuva sana järjestäjälle. Yhdellä rastilla pitäisi myös leimata emit.
Päätimme juosta rataa läpi suunnilleen järjestyksessä ja saimme kahta kirjainta
vaille kaikki kasaan ensimmäisellä yrittämällä. Toki kauimmainen rasti jäi puuttumaan ja jouduimme palaamaan takaisin. Pimeys hankaloitti hommaa erinomaisesti.
Viimeisen kirjaimen kohdalla tajusimme, ettemme ole leimanneet millään rastilla.
Päätimme käydä kurkkaamassa lähimmän rastin, jos se olisi ollut siellä. Ei
ollut. Päätimme kaikessa hiljaisuudessa jatkaa matkaa ja hyväksyä tästä
aiheutuvan sanktion aikasakon muodossa.
Nyt päästiin jatkamaan matkaa pyörällä. Pyöräsuunnistus on
ihan hoocee-hommaa. Onneksi tuttu kisaympäristö helpotti elämää ja selvisimme
ensimmäiselle Quest-rastille, eli ylläritehtävän pariin. Remontin alla olevan jäähallin ovessa oli
pohjapiirros, pohjapiirroksesta piti etsiä oikea huone, piti muistaa miten
huoneeseen menee, juosta sinne, todeta ettei täällä ole huonetta 1021, tehdä
kunniakierroksia, palata takaisin lähtöpisteelle, katsoa karttaa uudestaan,
todeta että kyllä siellä oltiin, juosta takaisin huoneen luokse, huomata ettei
niillä numeroilla ollut mitään virkaa, mennä ovesta sisään, katsoa kartasta
seuraavan rastin paikka, siirtyä sinne, tehdä tätä niin kauan että löytää
viimeisen huoneen, leimata ja suunnistaa takaisin pyörille.
Tässä vaiheessa oli onneksi jo päivä vähän valkenemassa,
sillä siirryttiin kajakkiosuudelle. Selvisimme mitättömästä melontataustastamme
huolimatta hienosti Isoon Vasikkasaareen, suunnistimme kahden rastin radan, joista
jälkimmäiseltä löytyi ohjeet seuraavaan kohteeseen. 27 astetta ja 1,7km. Varteenotettavina
suunnistajina emme taaskaan jaksaneet lukea ohjeita ihan loppuun asti, mutta onneksi
selvisi, että kyseessä oli meloen jatkuva eteneminen ja paluu mantereelle, ei
jaloin ja saarella pysyen. Toivottavasti joukkue joka suunnitteli etsivänsä
rastia 170 metrin päästä, on jo päässyt saarelta pois. Meloimme siis
vakuuttavasti kohti Haukilahden rantaa ja ihailimme ohittavien kaksikoiden
tyylinäytteitä. Meidän tyylinäyte tuli, kun rastia leimatessa piti nousta pois
kajakista ja liukastua rantakalliolla (ei ollut Anu). Selvisimme kuitenkin
takaisin melontaosuudelta ehjin nahoin, mutta kuin pahemmankin monsuunin
niskaan saaneina.
Reitti jatkui pitkän pyöräilyn merkeissä kohti Suurpeltoa ja
matkalla pääsi ihailemaan Espoon viimeaikaista kehitystä. Pitkän pyöräilyn
päätteeksi palasimme kisakeskukseen, jossa piirsimme viimeisenä etappina suunnistettavan reitin
kartalle. Nyt päästiin käyttämään omaa osaamista ja ohitettiin ihan
monta joukkuetta tällä pätkällä. Viimeiselle rastille saavuttaessa jo kaukaa
pystyi näkemään pahaenteisen näköisiä valkoisia alustoja ja seuraavaksi
huomasimmekin olevamme kumpikin semmoisen päällä, kauhomassa pienen lätäkön yli
ja takaisin. Tästä hommaa oli jäljellä maaliin enää pyrähdyksen verran. Ennen
maalileimausta ja leimantarkastusta päätimme, ettei päästetä pihaustakaan
alkumatkan puuttuvasta leimasta, ellei kukaan sitä ota esille. Eikä kukaan
kysellyt, eikä pihaistu. Sovittiin myös että tämä sotarikos menee kanssamme
hautaan asti. Sori. Tuloksissa olimme lopulta kuntosarjan viidensiä ja jos
olisi ollut naisten sarja, niin voittajia. Aikaa meni 3:41:06 ja kilometrejä
tuli tasan 35.
Ai niin ja myöhemmin luettiin facebookista tämmöinen:
Ehkä seuraavan kisan taktiikkana voisi olla lukea
huolellisemmin kisanaikaisia ohjeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti