tiistai 26. syyskuuta 2017

Kellonajan vaikutus työmatkapyöräilijän aivokapasiteetin käyttöön


Tämän työn tarkoituksena oli selvittää kellonajan vaikutusta pyöräilijöiden aivokapasiteetin käyttöprosenttiin. Tavoitteena oli edistää työmatkapyöräilijän hengissä säilymistä. Työ laajeni käsittelemään osittain myös kävelijöitä ja lintuja. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja faktuaalinen. Aineistoa kerättiin empiirisen tutkimuksen menetelmin enimmäkseen Leppävaaran ja Ilmalan välisellä pyörätiellä syksyn 2017 aikana ja käsiteltiin hetkittäisinä tunteenpurkauksina. Mittareina käytettiin keskisormen heiluttelua suhteessa ajettuun matkaan sekä ruhjeiden määrää suhteessa ihopinta-alaan. Tutkimuksesta kävi ilmi, että mitä pidemmälle päivä etenee, sitä tyhmemmäksi pyöräilijä muuttuu. Kävelijän tyhmyys pysyy melko vakiona ja lintujen multihuipentuu iltaa kohti. Aihe ei vaadi lisätutkimusta. Asia on näin.

Pyöräilen, pelkään siis kuolemaa

Polkupyörä on lihasvoimalla toimiva ajoneuvo, jonka rakenne perustuu yleensä kahteen peräkkäiseen pyörään, jotka yhdistää runko. Polkupyörää liikutetaan pyörittämällä polkimia jaloilla. Polkimista voima siirtyy ketjun välityksellä takapyörään. Polkupyörää ohjataan kääntämällä ohjaustankoa sekä kallistamalla koko pyörää. (Wikipedia.) Työmatkapyöräily käsitetään edellä kuvattuna toimintana kotioven ja työpaikan välillä. Toisin kuin usein ajatellaan, työmatkapyöräilyn ei ole tarkoitus olla osa eloonjäämiskamppailua itsessään. Osa työmatkapyöräilijöistä ajattelee säästävänsä luontoa ja rahaa, sekä pitävänsä huolta terveydestään. Osa työmatkalaisista (metodista riippumatta) ei kuitenkaan kykene sisäistämään tätä näkökulmaa, vaan tavoittelevat matkan aikaista vaaratilanteiden maksimointia. 

Työn tavoite tarkoitus ja tehtävät

Tavoite ja tarkoitus: Työn tarkoituksena oli selvittää kellonajan vaikutusta pyöräilijöiden aivokapasiteetin käyttöprosenttiin. Tavoitteena edistää työmatkapyöräilijän hengissä säilymistä.
Tutkimustehtävät: Selvittää kellonajan vaikutusta pyöräilijän käytökseen. Tuottaa ajantasaista tietoa siitä, mihin aikaan on potentiaalisinta säilyä hengissä pyörällä liikuttaessa. Arvioida miten hyvin pyöräilijä pysyy hengissä noudattamalla kyseistä aikataulua.

Menetelmälliset ratkaisut

Työssä käytettiin empiiristä tutkimusmenetelmää. Aineistoa kerättiin syksyn 2017 aikana enimmäkseen pyörällä, mutta myös jalan aineiston vääristymisen vähentymiseksi ja toisenlaisen näkökulman saamiseksi. Aineiston annettiin patoutua ja sen purkauduttua tulokset ryhmiteltiin eri kategorioihin riippuen turhautumisen määrästä.  

Tulokset

Fiksuimmillaan pyöräilijä on aikaisin aamulla. Suuntamerkkien näyttäminen on järjestelmällistä ja vaikuttavaa. Mitä myöhemmäksi päivää edetään, sitä epätodennäköisemmältä pyöräilijän aivotoiminta näyttää. Pienen poikkeaman tekee puolen päivän seutu, jolloin enemmistö työmatkapyöräilijöistä on töissä. Myös kävelijät ovat fiksuimmillaan aikaisin aamulla, mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, ettei siihen aikaan ole yhtään kävelijää liikkeellä.
Pyöräilijän älykkyyttä ja kellonajan suhdetta kuvaava kaavio

Kävelijän älykkyyttä ja kävelijöiden määrän suhdetta kuvaava kaavio
Päivän edetessä suuntamerkkien näyttäminen vähenee eksponentiaalisesti, samalla kun kansainvälisten käsimerkkien osuus kasvaa. Tilanteita kuvaamaan on koottu seuraavia ajatuksia:

”Voi helvetti”
-nainen 31v

”Helvetti mitä nyt v***ua”
-nainen 31v

”V***u mitä urpoja”
-nainen 31v

”Voi v***u”
-nainen 31v

sekä

”Ei tässä mitään pahempaa, pintanaarmuilla taidettiin selvitä”
-nainen 31v, noustessaan ylös asfaltista, törmättyään ensin pyörätielle hypänneeseen mieheen ja lennettyään sitten itse pyörän kanssa päin bussikatosta.

Suurimpia ongelmia aiheuttivat pyöräilijät, jotka eivät katsoneet taaksensa ennen ohitustilannetta tai eivät näyttäneet ohitusaikeesta kertovaa merkkiä. Suuntamerkkien näytön puute aiheutti usein kummallisia kiemurteluita kaikille osapuolille sekä lukkopolkimien irrotteluita. Pyöräilijä koki myös usein tärkeäksi lähteä ohitustilanteisiin mahdollisimman kapeissa ja mutkaisissa kohteissa, mielellään niin, että vastaan tuli samoissa aikeissa ollut toinen pyöräilijä. Pyöräilyssä ei myöskään pätenyt oikealta tulevan etuajo-oikeus, eikä pääväylän kunnioittaminen. Ensimmäisenä saa ajaa se, joka uskaltaa tulla risteykseen kovinta vauhtia tai vaihtoehtoisesti soittamalla kelloa, jolloin muiden pyöräilijöiden tulee pysähtyä miettimään mistä suunnasta ja kuinka suurella momentilla kilistelijä haluaa etuoikeutetusti kurvata.

Tilastollisesti kävelijä kävelee pyörän eteen 95 % varmuudella aina kun on liikenteessä. Vaikkakin liikennesääntöjen mukaan kävelijällä on oikeus hortoilla missä tahansa puolella tietä, aiheutuu siitä harmaita hiuksia pyöräilijälle, jonka kuuluisi ajaa tien oikeaa laitaa. Oma lukunsa on pitkän ja usein hyvin näkymättömän narun päässä olevat ulkoiluttajiin kytkettyinä olevat koirat. Tähän aiheeseen tutkimuksessa ei ollut laittaa resursseja, mutta analyysistä nousi esiin yksi kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia yhdistävä kommentti:

”Oho!”
-Ihminen

Tuloksista ilmeni hieman yllättäen myös lintujen noudattavan samaa kellonaikaa seuraavaa älykkyysrytmiä. Illalla on todennäköisempää, että raukkamainen mysteerilintu löräyttää pyöräilijän syliin latvuston piilosta.

Pohdinta

Tutkimus osoitti että mitä aikaisemmin aamulla pyörän kanssa ollaan liikkeellä, sitä varmemmin säilyy ehjänä. 7:30 jälkeen voi syyttää vain itseään, mikäli joutuu onnettomuuteen. Kävelijä kannattaa aina varmuuden vuoksi kiertää kauempaa. Tämä aihe vaatisi lisätutkimusta, jossa selvitetään kuinka kaukaa on riittävän kaukaa.

Tutkimuksessa olisi pitänyt tarkastella myös pyöräilijän aivokapasiteetin koko laajuutta. Nyt tutkimus oletti, että enemmän kapasiteettia käyttävät olisivat parempia kuskeja, vaikka on myös mahdollista, että tyhmä ihminen on tyhmä vaikka parhaansa tekisi.

Yllättävä huomio lintujen käytöksestä voi mahdollisesti viitata evoluution osuuteen aiheessa. Tämä näkökulma huomioon ottamalla, ei ole paljon tehtävissä.

Noudattamalla suositusta aikaisesta työmatkapyöräilyn ajankohdasta on mahdollista minimoida fyysiset ja henkiset vammat työmatkapyöräilyn aikana.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Melkein niin kuin urheilua

Viikonloppuna koin jonkinlaisen liikunnallisen heräämisen ja nyt siitä saa kärsiä koko kroppa. Kurjuuteen johtanut tapahtumien sarja alkoi perjantaina, jolloin päätin juosta töihin. 50 minuuttia taittui tällä kertaan mukavammin kuin edellisellä yrityksellä, jolloin puolessa välissä sanoin soronoo ja hyppäsin junaan. Iltapäivästä kävin kiipeilemässä Salmisaaressa ja haahuilemassa Kiasmassa. Illalla hytkyin Donkkareiden jäähyväiskiertueen keikalla (dejavu...)
Lauantaina polkaisin Paloheinään treenaamaan urheilukuvausta. Agendana oli saada edes yksi hyvä otos Helsinki City Trailin juoksijasta. Jos joku niitä haluaa ihastella niin löytyy täältä. Illalla pukeuduttiin mustiin ja käytiin Pink Sealsin voimin hautaamassa swimrunvuosi 2017, vain todetaksemme sunnuntaina että elävältä meni, ja kaivoimme uudestaan esiin.
Sunnuntaina tuli myös juhlistettua kesän lämpimintä päivää käymällä yli kahden tunnin polkulenkillä. Ei tarvinnut lähteä edes merta edemmäs, sillä Leppävaaran pusikot tarjosivat uutta polkua koko ajalle ja paljon jäi vielä käyttämättäkin. Samalla ihmettelin että kuinka hillittömän kovaa edellisen päivän kisassa porukka on pötkinyt. Ja niin, illalla tosiaan tuli vielä tanssittua swimrunvuoden haudalla auringonlaskussa.
Eikä siinä vielä kaikki! Tai tältä erää kyllä, mutta tulevana viikonloppuna otan haltuun uuden lajin nimeltä multisport. X-kaato niminen kilpailu Espoon puskissa kutsuu, kun fuusiojoukkue Hikiset Kissat lähtee kokeilemaan kuntosarjaa! Eniten jännittää montako kertaa kaadutaan kajakilla ja ehdinkö aamulla ennen kello viittä kisapaikalle, kun pitää käydä ilmoittautumassa.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Kahdet kisat - tuplasti mahdollisuuksia epäonnistua!

Viikonloppuna oli kahdet suunnistuskisat joissa pääsin tekemään 2 1/2 suoritusta.

Lauantain SM-viestissä juoksu tuntui tosi hyvältä siihen asti kunnes sain kartan käteen ja pääsin metsään. Toiselle rastille mennessä jouduin arvioimaan tekemättömien loikkatreenien tehokkuutta ja laskin muutaman kaavan avulla etten tule pääsemään edessä olevasta ojasta yli kuivin jaloin. Päättelin että nyt kuitenkin kannattaa hypätä niin pitkälle kuin pääsee. Silmät auki. Askelmerkki ei ihan osunut ja päädyin putsaamaan silmistä kaikenlaista ruskeaa töhnää. Puolessa välissä reissua näki jo suhtkoht kivasti. Onnistuin nostamaan muutaman sijan, mutta ei siitä reissusta hirveästi jäänyt kerrottavaa.
(c) Paula Lehtomäki
Eikä jäänyt muuten seuraavan päivän SM-sprintistäkään. Karsinta tuntui menevän aika sujuvasti, mutta sehän nyt ei tällä tasolla luonnollisesti riitä kuin B-finaaliin. Siellä sitten jatkoin sujuvaa suunnistusta suoraan kielletyksi merkityn tien yli jonkun miehen perässä tietenkin, katsoin kuinka tiukkana ollut vahti merkkasi numeroni listaan, totesin tilanteen kartalta, kysyin saako palata takaisin, sain vastaukseksi pään pyörityksen, kiroilin hetken ja hölkkäsin pois. Onneksi kisat oli 10 minuutin automatkan päässä kotoa, muuten ois ehkä harmittanut enemmän.
Tässä yritän pysyä positiivisena finaalin maaliintulon jälkeen
Joo. Suunnistuksellinen vuosi alkaa olla kisojen osalta loppusilausta vaille valmista. Lokakuussa käydään vielä Ruotsissa ja ehkä sitä pitäisi joku henkilökohtainen kilpailukin vielä käydä ettei kausi päättyisi ihan näin nolosti. Tosin aina on mahdollisuus tyriä myös enemmän...

perjantai 8. syyskuuta 2017

Leuanvetoprojekti...

...etenee!


Hei Anu, miten leuanvetoprojekti on lähtenyt sujumaan?

-Hei ja kiitos kysymästä, yllättävän erinomaisesti. Virallinen 20 leuan ohjelmahan ei tosiaan ole vielä alkanut, koska sen minimivaatimuksena on saada kolme leukaa. Viime tiistaina testatessani sain kuitenkin tuon vaaditun määrän, mutta ajattelin olla lähtemättä keulimaan ja kokeilen vielä uudestaan että oliko kyseessä vain kertaluontoinen hyvä munkki, vai onko tässä oikeasti tapahtunut niin paljon kehitystä, että uskaltaisi aloittaa virallisen ohjelman.

Hienoa kuulla! Aiot nyt siis kokeilla uudestaan nouseeko ruhosi kolmeen kertaan?

-Kyllä, näin olisi tarkoitus tehdä.

Uskomatonta! Tällaista päättäväisyyttä on ilo seurata!

-Niin no edellisellä yrittämällähän kolmisen vuotta sitten kolme leukaa jäi ennätyksekseni, kun keksin jonkun toisen kiinnostavamman projektin tilalle. Mutta nyt tilanne näyttää valoisammalta, kun leuanvetotanko sijaitsee 10 askeleen päässä työpisteestä ja sen joutuu ohittamaan aina matkalla vessaan tai syömään.

Haluaisitko antaa jotain vinkkiä muille leuanvedosta haaveileville?

-Pitkäjänteisyys on kaiken A ja O. Asia kannattaa myös tehdä mahdollisimman helpoksi. Itse en ainakaan lähde erikseen salille tätä tekemään. Paras vaihtoehto on pimeä, helposti saavutettavissa oleva koppi, jossa kukaan ei tule näkemään ähellystäsi. Ihan noviisin kannattaa aloittaa negatiivisista leuoista. Eli nouset tai hyppäät leuanvedon yläasentoon ja laskeudut sieltä ihan alas asti mahdollisimman paljon jarruttaen. Minä en ole kertaakaan esimerkiksi käyttänyt kuminauhaa apuna vaan olen hankkinut kuntoni pelkästään negatiivisista leuoista lähtemällä. Harjoituksia teen kolmena tai neljänä työpäivänä viikossa ja viikonloput elvyn näiltä osin.

Miten projekti tulee tästä nyt etenemään?

-Heti kun saan vakiinnutettua kolmen leuan putken, aion aloittaa virallisen ohjelman. Se tulee aikaisintaan tapahtumaan ensi viikolla, mutta todennäköisempää on, että tuleva viikko menee vielä kolmen leuan hiomiseen.

No ei sitten muuta kuin hirveästi tsemppiä tuleville viikoille ja palaamme varmasti asiaan!

-Kiitos paljon. Näin teemme. Saako lähettää terveisiä?

Antaa mennä.

-Terveisiä äidille ja kummitädille.

Meni.