torstai 24. huhtikuuta 2014

Koitin olenko sprintteri


En ollut ja meinas muutenkin suunnistuskausi loppua lyhyeen. "Kahdeksantoista nolla yhdeksän: Nieminen, Koivisto, Uho...Uh...Uhtoinen...UHOTOINEN!" Olin armelias näin alkukaudesta ja suvaitsin astua lähtökarsinaan. Sprinttisuunnistusta olisi ollut tarjolla jos olisi jaksanut juosta ja osannut suunnistaa. Muistelen hämärästi että tälle kaudelle oli tarkoitus panostaa juoksuun ja uintiin, mutta koska pyöräilykelit on olleet vaan niin priimaa, on viimeisen viiden päivän aikana tullut poljettua 220km. En ole vielä tähän päivään mennessä koskaan todennut että kylläpä pyöräkilometrien mättö on auttanut mielettömästi juoksun sujuvuuteen, enkä totea vieläkään. Suunnistuspuoleen varmaan auttanee se kartan kanssa juoksentelu. Tänään meni ikä ja terveys jo siihen että yritin bongata kartalta ensimmäisen rastin sijaintia. Kartan käteen saatuani olo oli samanlainen kuin suosikki suunnistuskuvassani parin vuoden takaa: itkun ja hämmennyksen sekainen, missä ihmeessä se ykkösrasti on ja mitä nämä kaikki merkit tällä paperilla tarkoittaa?
Seuraavaksi jalat kattoon ja perjantaina testaamaan josko Otaniemen urheilukentän kaarteet on mahdollista juosta suoriksi.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ai Ai.

Nimittäin pyöräilykausi on avattu ja takapuolikin sen tietää. Lauantaina selvisin elämäni ensimmäisestä ryhmälenkistä hengissä, mutta hyvin nöyränä. Jos tämä oli ihmisen käsitys leppoisasta lauantailenkistä niin minua ei hetkeen näy niissä kovissa treeneissä. Brutaalia. Mutta kuitenkin palkitsevaa kun sai roikuttua mukana. Ei ehkä mikään optimi pyöräilykauden avaus mutta tulipahan tehtyä. Öbaut 45km ja 2:45h. Höhöö, huijasin itseänikin. Lähes 25 ja 50 metrin altaanmitan sekoittamiseen verrattavissa oleva pieni laskuvierhe. Maili ei ole yhtä kuin kilometri. Pyöräilyä tuli siis vähäsen yli 70km 2:45h. Bodomin takana vähän koeteltiin reisiä ja hapenottokykyä. Ja ikävintä on se, että kun itse pihiset ja puhiset, muut keskustelevat samaan aikaan ilman mitään käsitystä siitä että ollaan polkemassa ylämäkeä. Koska sunnuntaina vuorossa oli lisää pyöräilyä ja loikkia, emme ole takapuolen kanssa tällä hetkellä kovin hyvissä väleissä.

Tänään yritin taas lunastaa hieman joskus muinoin tekemiäni uhkauksia käsilläseisonnasta. Päällä seisonta alkoi sujumaan. Sit vaan pää irti maasta ni se on siinä.

perjantai 28. helmikuuta 2014

9,5 + 15 = himmeä selkäjumi

Eilinen hiihtokauden avaus meni yllättävän hyvin purkkiin. Kamppailtiin ihan mestaruuksista Leppävaaran 2,7:lla kolme kertaa kierrettynä. Edellisestä hiihtokerrasta oli hetki ja herkistelin huolella, suunnilleen vuoden. Ja vaikka verkata ei kerennyt eikä tehdä muutoksia suksivalintaan, toissa vuonna voidellut, noin 13vuotiaat fischerit oli loistoiskussa. Naisten mestaruusbaanalle tuli mittaa 8,1km, aikaa 34'56'' ja kamala olo. Täysin verenmaku suussa se meni ja voitto kahden hengen sarjassa irotsi. Maalissa pyörrytti mutta meninpähän tänään vielä uudestaan joten ei se niin hirveää sitten vissiin ollutkaan. Yksi tämän päivän hiihdon syistä oli myös täysin toispuoleinen hiihtotyylini, jolla saa hienosti oikean puolen selästä jumiin. Tänään pakottauduin hiihtämään huonommalla puolella myös vasemmanpuoleisen selkäjumin toivossa. Huomenna selviää, vaikka kyllä alkaa jo olla havaittavissa mojova kokovartalojunttura.

torstai 27. helmikuuta 2014

Täällä taas

Olipas kökkö vuodenvaihde. Loppuvuonna väsytti ja tämän vuoden sairaspäivät koostuu about puolesta eletystä ajasta. Jos se nyt olisi tältä vuodelta siinä. Viikko sitten tehtiin kylkeen pieni operaatio joka ei ollut se rasvaimu, vaan napsaistiin luomi irti. 10 päivää ilman saunaa. Se osio jossa sanottiin että saanko urheilla vai en meni ohi joten tein kompromissin ja olen vältellyt kyljen kiertoliikkeitä ja juoksun sijasta pumpannut rautaa.

Eilen Myllypurosta kotia kohti lähdettyäni muuan poika päätti tulla testaamaan onko ahkeralla punttien kolistetulla saatu tuloksia ja kouraisi yllättäen takapuolesta. Juoksi kyllä niin kovaa karkuun etten ehtinyt kysymään arviota.

Tänään korkkaan hiihtokauden! Jihuu! Ehkä. Leppävaaran latu ei välttämättä anna tällä hetkellä parastaan. Mutta eipä anna sukset eikä hiihtokuntokaan, joten tasoissa ollaan. Vähän täytyy virittäytyä hiihtotunnelmiin koska kolmen viikon päästä lähdetään Ylläkselle, jossa tänä vuonna tulee menemään rikki se maaginen 300km rajapyykki. Edellinen viikkoennätys on vaatimaton 250km.

torstai 23. tammikuuta 2014

Olipa kerran

synkkä ja myrskyinen yö syksyllä 2013 ja Jenni-Julia ja Anu saivat melkoisen spontaanin idean lähteä vuoden päästä järjestettävään uinti-juoksu kilpailuun, ÖTILLÖön Tukholman saaristoon. Helpommin sanottu kuin tehty. Todellakin.

Kilpailuun ei ilmeisesti ihan noin vain ilmoittauduttu, vaan kisajärjestäjät valitsivat hakijoiden joukosta meriittien perusteella parhaimmat tai mieluisimmat. Siinä omia meriittejämme muistellessa tulimme siihen tulokseen, ettei maratonin läpi pääseminen taida painaa kovinkaan paljon vaakakupissa, jos tulevassa kilpailussa pitäisi uida 10 kilometriä ja juosta 65. Muutaman hetken annettiin aivojen raksuttaa ja syntyikin sellainen kuningasidea että oksat pois. Lähetettiin WWF:lle sähköpostia ja kohta jo istuttiin ensimmäisessä palaverissa pandajengin kanssa. Ensin vähän jännitti, mutta aika pian kävi selväksi että tässä ollaan tekemässä jotain tosi mahtavaa, niin meidän, teidän, kuin luonnonkin puolesta. Tytöt pääsee kisaan ja Itämeri pelastetaan WWF:n kanssa yhteisen kampanjan avulla. Win Win.

Ja eipä aikaakaan kun oltiin jo pikavauhdilla kuvaamassa esittelyvideota Melina Charlotte Productionin kanssa. Sen voit tsekata täältä. Vaikka toisinaan on saatu lähettää sähköpostia sähköpostin jälkeen ja soittaa puheluita puhelun perään, niin ihanan innostunutta vastaanottoa ollaan pääsääntöisesti saatu. Kiitos siitä. Päästiin kuvaamaan Ratiopharm Arenalle ja Urheiluhallien kautta Mäkelänrinteen uimahalliin. Saimme videolle myös hyvin kiireisen vierailevan tähden, itse Pandan! Esittelyvideon äänimaailmakin luiskahti paikoilleen ihan huomaamatta, kiitos eneyetee ja Suomalainen.

Jotta ei menisi ihan kiitospuheeksi, niin laitetaan välissä hakemus itse kilpailuun. Kaikessa tekemisen riemussa toisinaan ja aika useinkin pääsi unohtumaan, ettemme vielä olleet päässeet kisaan mukaan. Hakemus meni ja piina alkoi. Ensin tuli tieto että hakemuksia on ”massive amount” ja että joukkueiden julkaisua joudutaan siirtämään yli vuorokaudella. No joukkueet julkaistiin ja mikä pettymys; Pink Seals loistaa poissaolollaan. Kilpailuun on mahdollista päästä myös ostamalla arvan. Ja sehän tehtiin. Pink Seals, numero 15. Naisten sarjassa oli sen verran vähän joukkueita, että oli noin 30 % mahdollisuus saada paikka. Keskiviikkoiltana oltiin naamat kiinni tietokoneen ruudussa yrittäen seurata livelähetystä. Numeroita alkaa tulla; 4, 12, 8. #AAAARRRRGGGGHHHHH!!!! #Maailmassa on virhe!

Nyt ei enää naurattanut yhtään. Ei yhtään. Kirottiin kaikki alimpaan helvettiin ja alemmas.

Seuraavaan aamuun mennessä järkyttävä ärsytys oli muuttunut hirvittäväksi uhoksi ja siltä istumalta Pink Seals otti ja ilmoittautui ÖTILLÖn kahteen karsintakisaan Ruotsin Utö swimruniin 31.5. sekä Sveitsin Engadiniin 12.7. Ja piruperkele sinne ÖTILLÖönhän me mennään. Onneksi olen varustettu tällaisella ainoan lapsen syndroomalla; saan aina kaiken mitä haluan. Ja kisapaikkahan me halutaan ja otetaan.
Tästä reissusta ei tule vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttumaan. Suosittelen kääntämään vastaanottimen myös kanavalle teampinkseals.blogspot.com ja tykkäämään meistä myös facebookissa niin pysyt ajan tasalla missä mennään.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Siwan ryöstäjä?

Tänään kaikki Siwat akselilla Tali - Myllypuro pidättivät henkeään ja sulkivat kauppoja ennenaikaisesti. Onneksi huoli osoittautui turhaksi, koska liikenteessä näkyvä Hannibal Lecteriä erehdyttävästi muistuttanut henkilö ei ollut aikeissa ryöstää ruokakauppaa, vaan matkalla Liikuntamyllyyn.
Pyörällä suoritettavaan testiin pääsi mukaan Joulupukilta saatu Arvan naamamaski. Ei paleltanut poskia ei. Erittäin pätevä vehje hieman rauhallisempaan menoon. Kovemmassa vauhdissa voi tulla vähän ahdistuskohtauksia ja hengityksen loppumista. Paitsi ehkä lasketellessa. Muutamankin kerran olisi ollut hiihtolenkeillä tällaiselle tilausta. Huomenna Arva pääsee tositoimiin juoksuhommissa. Täältä niitä ainakin saa.

Tänään tämä blogi ottaa haltuunsa alueen, joka ei ehkä ensi silmäyksellä tunnu liittyvän urheiluun mitenkään, mutta on oikeastaan hyvinkin oleellinen osa sekä sitä, että maailmantaloutta.
Pinnit. Hiuspinnit.
Missä ne kaikki on? Ikuisuuskysymys johon ei tunnu koskaan löytyvän vastausta. Pinnit myydään noin 20kpl paketeissa, mutta jo kotiin päästyä, puolet on kadonneet jonnekin. Jos ennen urheilusuoritusta laitat päähän kolme, urheilun jälkeen sinulla on niitä yksi. Ne katoavat myös sieltä, missä niitä säilyttää ja löytyvät sieltä, minne et varmasti niitä laittanut. Kiteytettynä; pinnejä ei ole koskaan kun niitä tarvitsee. Joten uusin projektini joka vielä jonain päivänä päätyy Kiasmaan, on raottaa tätä mystisyyden verhoa ja etsiä maailmalle kadonneet pinnit. Tässä tämän päivän kuva, tosin ei niin yllättävässä paikassa; Liikuntamyllyn naisten pukuhuoneen lattialla.
Menomatkan Siperia opetti taas ja paluumatkalle hölläsin kengännauhoja jotta veri kiertäisi varpaisiin asti. Laitoin myös nimipäivälahjavillahousut jalkaan niin ei takamuskaan enää jäätynyt. Viikonloppuna nimittäin onnistuin hankkimaan jonkin kylmän (-11) aiheuttaman pakkas-nokkosihottuman. Kivoja paiseita, ei kiitos niitä enää.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Usko romahti mutta nousu on alkanut

Täten kyseenalaistan kaikki tietämäni valmennusmetodit. Hyväksytty tosuus taitaa olla ainakin laiskojen keskuudessa se, että levossa se lihas kasvaa. Mutta että kolmen viikon urheilullisen totaalikieltäytymisen, mutta sitäkin aktiivisemman tankkauksen jälkeen menee salille ja vetää viiden valvovan silmäparin alla kolme (3!!!) leukaa, voidaan puhua jo liioittelusta. Mutta ei se mitään, vihdoin saan aloittaa virallisen twenty pullups-haasteen. Kuuden viikon päästä 20 leukaa. Kuulostaa hieman utopistiselta. Helmikuussa olemme viisaampia.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Liian paljon liian nopeasti

Tuli pidettyä pieni hengähdystauko urheiluiden kanssa ensin ihan vaan silkasta laiskuudesta ja sitten perustellumman syyn, eli flunnsan johdosta. Tänään yritin tehdä ryhtiliikkeen ja juosta illalla kauppaan ostamaan saaristolaisleipäaineksia.
Vaan enpä ostanut koska kaikista pinnistelyistä huolimatta pankkikortin tunnusluku ei suostunut muistumaan mieleen. Gaad dämmit! Miten näin voi käydä? Jonossa takanani ollut mies tiesi vastauksen: "oli liian rankka lenkki." Virallinen kuntopohja on saavutettu; aivosolut kuolevat yhdeksän minuutin juoksun jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa uuteen nousuun.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Anu the luontokuvaaja

Löysin vanhan ystäväni, kameran, kaapista ja ajateltiin elvyttää suhdettamme. Mentiin yhdessä metsään etsimään peuroja. Ihan huippuhauskaa! Joskus olisin halunnut olla salapoliisi ja tää kyllä liippaa aika läheltä. Hiiviskelin Villa Elfvikin pusikoissa ja koitin muistella kaikkia Sudenpentujen käsikirjan kappaleen "näin saat peurasta kuvan" ohjeita. Ei muistunut mieleen mitään, joten hiiviskelin ja lymyilin pensaissa ja kivien takana eikä kyllä mennyt kuin viisi minuuttia niin eiköhän siellä peura möllöttänyt sadan metrin päässä hyvinkin tietoisena olemassaolostani.

Suunnittelin olevani ovela, ja hiippailin oikealta ylhäältä kallion kautta peuroja kohti. Peurat (kokonaista 3 kpl) olivat ovelampia. En luovuttanut, vaan yritin ajatella peuramaisesti ja eiköhän kohta taas peuran valkoinen peppu vilahtanut kaukana edessä. Vielä kolmannenkin kerran onnistuin näkemään valkean perävalon kun peura hiippaili karkuun. Ei huono saldo luontovakoojan ensimmäiselle työpäivälle. Mutta treeniksi voi merkata korkeintaan metsässä hiljaaliikkumisharjoituksen.
On tässä vielä matkaa vuoden luontokuviin.