maanantai 20. elokuuta 2018

Laskukausi


On ollut tahmeaa. Vaikka tekisi vain kivoja juttuja, voi väsyttää.

Pidin kesälomaa treeneistä, koska mistään ei vain tullut yhtään mitään. Ennen Ylläksen reissua mietin, että kuolen, jos en kohta saa nukuttua kunnolla. Kovin usein ei treeni jää kesken, mutta silloin jäi. Istuin jättärin parkkipailla asfaltilla ja mietin että v***u tässä ei ole mitään järkeä. Kaikki ärsytti. Silloin kun ennen treeniä, treenin aikana ja treenin jälkeen edelleen ärsyttää, täytyy pitää taukoa. Talvella koetut kriisit treenaamisen järkevyydestä kyselivät jälleen, että mitäs kuvittelet nyt tekeväsi.

Ja sitten en tehnyt mitään. Ehkä kerran viikossa kävin tekemässä jonkun aivot narikkaan swimruntreenin muiden peesissä. Työmatkat hoitui pyöräillen. En ajatellut ajan kulumista. Koko ajan oli jotain muuta tekemistä. Heinä-elokuun vaihteessa havahduin siihen, että olin tehnyt kokonaisen treeniviikon. Ihan huomaamatta. Pahaltahan se siinä vaiheessa tuntui. Mutta nyt se oli ”hyvää pahaa oloa”. 

Blogin luonnoksistakin löytyy näköjään kolme hyvin aloitettua, mutta ei koskaan lopetettua postausta Ylläkseltä. Se kuvaa aika hyvin viime aikojen touhuja. Vähän sinnepäin, ei sitten kuitenkaan ja ihan sama. Reissua on pukannut siihen tahtiin ettei ole edes ehtinyt ajatella omaa treeniä.

Nyt on kuitenkin näkynyt valonpilkahduksia. Ensimmäinen oli tuo havahtuminen kokonaiseen treeniviikkoon. Toinen tuli Itävallan työreissulla, kun ihan bingolla valitsin lähes tuntemattomasta maasta tosi onnistuneen välipäivän polkujuoksukohteen. En tosin tiedä voiko siinä maassa tehdä huonoja valintoja näiden kanssa? Ensi kesän kisareissujen suunnitteleminen piristi mielialaa heti ja samoin teki postista saapunut uusi märkäpuku. Kyllä materiaalistakin saa iloita.

Tänään riemua tuo se, että pääsen mahdollisesti aikamoisessa kelissä rymyämään Espoon Chamonixiin, nimittäin Solvallan laskettelurinteeseen, sauvojen kanssa. Reissu tulee olemaan samalla jäähyväisreissu neljävuotiaille Irockeilleni. You were the best!