maanantai 22. elokuuta 2022

Good old kisaraportti

ÖTILLÖ Swimrun Utö 21.5.2022 – 16 km solo sprint

Eikä sen enempää kuin kolmen kuukauden viiveellä.


Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, kun kävin noin kahden vuoden tauon jälkeen tuntemattomasta syystä uimahallissa huhtikuun alussa. Uin 1200 metriä ja olin niin fiiliksissä, että merkkasin kalenteriin kaikki ÖTILLÖ World Series -kilpailut. Hanna, joka oli moneen kertaan haaveillut osallistuvansa johonkin lämpimään Etelä-Euroopan kilpailuun, joutui tämän yllättävän mieliteon uhriksi. Laitoimme LANE4-joukkueen ilmon sisään Utön kisaan. Siellä ei olisi lämmintä, ei palmujen huojuntaa, ei tarvetta riisua märkkärin yläosaa juoksuosuuksilla. Kävin muutaman kerran itkemässä kylmäaltaissa ja järvessä. Skarppasin uinnin kanssa sen mitä oli tehtävissä ja Gui tsekkasi, että uinti olisi sentään jostain kotoisin. Se oli yllättävän ok (oma mielipide), ja vaikka päälle kuukauden treenillä ei vauhtia kasvateta oleellisesti, tuli matkauinnista koko ajan mukavampaa. Utössä olisi edessä 5,3 km uintia ja 27,4 km juoksua.

Noin viikko ennen kilpailua kisaparilla ilmeni kuitenkin kysymysmerkkejä terveyden kanssa, ja päädyimme siihen, että Hanna ei kisaa ja minä siirryn 16 kilometrin soolomatkalle, jossa uintia olisi 2,8 km ja juoksua 13,8 km. Lähdettiin pelipaikoille kuitenkin koko joukkueen voimin: Hanna huoltajana ja minä osallistumassa elämäni ensimmäiseen soolokisaan. Onnistuimme siirtymään Utön saarelle jo edellisenä päivänä ei niin sujuvan ruotsin, mutta sitä sujuvamman kehonkielen avulla. Siirtyminen julkisilla Arlandan lentokentältä kisapaikalle Tukholman saaristoon oli noin kolmen tunnin urakka neljällä eri välineellä.

Kisajännitys ei oikein missään kohtaa nostanut päätään. Nyt olisi vain oma lehmä ojassa. Edellisenä iltana istuimme olutlasien ääressä paikallisessa, kun muita joukkueita näkyi tekevän viimeisteleviä juoksuvetoja ikkunamme edessä.

Kisapäivän sää kyykkäsi huolella. Ensin keväällä oli pitkään jatkuneet kylmät kelit ja myöhäinen jäidenlähtö. Kisaviikon alussa alkoi näyttää siltä, että lauantaina lämpöä olisi 10 astetta ja tosi hyvällä tuurilla ei ehkä edes sataisi. Sade onneksi väistyi. Se olisi ollut todella fataali keli ja koko kilpailun järjestämistä olisi ollut syytä pohtia. Tässä kohtaa olin aika tyytyväinen, että olin ymmärtänyt vaihtaa sarjan lyhyempään.

Pitkän meriittimatkan soolokisaajia lähti reitille 11, maaliin selvisi viisi. Sprintin sooloilijoita lähti matkaan 33, joista seitsemän jätti leikin kesken. Sprintin parikisaan lähti 29 joukkuetta ja keskeyttäneitä oli neljä. Meriittimatkalla maaliin selvisi yhteensä 44 joukkuetta ja 28 keskeytti. Aika isoja keskeytysprosentteja.

Utön kisareittihän on oikeasti aivan mahtava! Uinnit on kirkkaita ja tuulien armoilla. Juoksut monipuolisia ja jos haluaa pärjätä, pitää juosta kovaa sileällä, mutta myös olla ketterä. Loppua kohden alusta tulee haastavammaksi ja sen yhdistäminen jalkojen kohmettumiseen aiheuttaa niin sanotusti tilanteita.

Soolosprintistä tuli voitto. Kovimmat skabat käytiin kuitenkin parisarjoissa. En nähnyt yhtään soolosarjan naista lähdön jälkeen. Lähtöviivalla Hanna oli luottavainen ja kehotti menemään eturiviin. Itse ajattelin, että on mieltä kohottavampaa päästä ohittamaan, kuin tulla heti jyrätyksi. Heti sai siis siirtyä ohituskaistalle. Ensimmäiseen uintiin lähdin ehkä viidentenä, mutta aika pian jengiä alkoi lappaa ohi. Uinnin alkumetreillä en pystynyt laittamaan naamaa jääkylmään veteen. Uin hetken pää pinnalla ja tasailin hengitystä. Näissä epätoivon hetkissä on paljon hyötyä siitä, että on tehnyt tätä aikaisemminkin ja voi luottaa siihen, että ensimmäinen uinti on aina itselle kaikin puolin kamala ja masentava loputon suo. Kun siitä selviää, seuraavat uinnit tuntuvat jo uinnilta, kun kroppa toipuu alkujärkytyksestä ja hengittäminen onnistuu taas.

Yhden miesparin kanssa leikimme kissaa ja hiirtä. Uinnissa tulin ohitetuksi ja juoksussa menin itse ohi. Loputa kilpailu päättyi minun voitoksi. Reitille liittyi myös aikaisemmin lähteneet, mutta lisälenkin tehneet meriittimatkalaiset. Näissä vähän isommissa kisoissa on aina mukava, kun näkee muita. Uinnit ei tunnu yhtään niin kylmiltä ja epätoivoisilta, kun joku toinen kisaaja tekee samaa.

En ole varma, mutta tuntui, että loppulenkillä pari uintia oli täysin miehittämättömiä. Kukaan ei ollut vahtimassa, kun yksinäinen soolosarjalainen ui 300 metriä 8 asteisessa vedessä. Se on vähän huono juttu se. Voi tietysti olla, etten vain huomannut tai sitten kaikki resurssit olivat kuljettamassa jäätyneitä keskeyttäneitä pois. Joka tapauksessa, jos vahteja ei ole, on aika yksinäistä puhallella pillillä apua samalla kun kroppa prakaa kesken uinnin.

Pahinta ei välttämättä lopulta ollut uiminen, vaan ajatus uinnista. Juoksun aikana ei tehnyt hyvää miettiä, että kohta taas pulahtaa, vaikka ei ole yhtään ehtinyt lämpenemään. Lähinnä itketti. Isoja miehiä tuli keskeytyksen jäljiltä kävellen vastapalloon, muutama kilpailija haettiin helikopterilla, avaruuspeittojen olisi voinut luulla olevan seuraava suuri pukeutumistrendi. Maailmanlopun meininkiä.

Solvalla Swimrunista viisastuneena pukeuduin nyt merinopaitaan sekä neopreenipantaan ja -sukkiin. Sukat oli aivan bingo-valinta! Vaikka koko kroppa alkoi olla viimeisissä uinneissa jo todella kylmissään, ei varpaat jäätyneet lainkaan.  Kylmettyminen oli enemmän kokonaisvaltaista, mutta vielä hallittavissa tuolla matkalla. Sen sijaan en ole yhtään varma, että olisin selvinnyt meriittimatkalta maaliin. Pitkä märkäpuku ei olisi ollut siellä välttämättä huonompi ratkaisu, vaikka juoksua se tietenkin haittaa. Syöminen oli edelleen hankalaa. Geelejä oli vaikea saada kohmeisilla käsillä esiin ja auki, ja energiapisteeltä napatun puolikkaan banaanin syömiseen meni viisi minuuttia.

Kolmanneksi viimeisellä juoksupätkällä mietin taas, että älkää nyt herran tähden kukaan päästäkö minua koskaan sinne Ötillöön. Kunnes noin tunti maaliintulon jälkeen kaiveltiin taas kalentereita esiin ja soviteltiin ÖTILLÖ Gothenburgia elokuulle. Lyhyt on muisti.

Maaliviivan lähestyessä mietin, että nyt pitäisi varmaan hymyillä tai tuulettaa. Kaverin kanssa kisatessa tuuletetaan aina. Micke Lemmel oli tapansa mukaan maalissa halaamassa ja varmistamassa että kilpailijat ovat jossain määrin tajuissaan. Kuulin maininnan palkintojenjaosta. Kisa meni varmaan siis ihan hyvin. Minulta kysyttiin jotain, vastasin jotain, mutta ainoa missioni oli päästä äkkiä saunaan. Istuin ensin noin sata vuotta lämpimän suihkun alla riisuutumassa kisaromppeista. Sitten istuin haalean ruotsalaisessa saunassa ehkä vartin. Olisin istunut loppupäivän, mutta palkintojenjako kolkutteli. Sitä en halunnut missata. Hanna oli ystävällisesti tuonut vaihtovaatteet majoituksestamme, kun itse pystyin liikkumaan ainoastaan saunaa kohti.

Palkintojenjaossa pääsi nousemaan keskimmäiselle pallille ja olihan se nyt aika siistiä. Kaikista soolosprintin kilpailijoista kolme miestä ehti edelle. Tästä valtaisasta menestyksestä huolimatta, swimrun on ehdottomasti jatkossakin minulle parikilpailu.