115km

Mitä enemmän maisema muuttuu tutusta ja tavallisesta, sitä helpommin kilometrejä kertyy liikkuen.

1000 kilometriä pohjoiseen oli ilmeisesti tarpeeksi, sillä kun laskeskelin paluumatkalla neljän päivän aikana kertyneitä kilometrejä, niitä oli tullut lähes 115! Sataviisitoista! What!?!? Kaksi kertaa kävin juoksemassa poluilla, kaksi kertaa vaeltamassa, kerran suunnistamassa. Kun ensimmäisestä 34km juoksusta oli selvitty, tuumailin, että olipa hyvä, että pitkä lenkki tuli tehtyä heti reissun alkuun. Kunnes kahden päivän päästä huomasin, että olimme taivaltaneet lähes 39km pääsääntöisesti juosten. Näiden välissä ollut reipas kuntorastivisiitti (btw, voitin kaikki…) tuntui vain lisäävän jalan syöntiä ja 39km jälkeen olo oli sitä luokkaa, että matka olisi saanut vielä jatkua.

Vaikka somen perusteella saattaa näyttää siltä että treeniä pukkaa joka tuutista ja koko ajan, todellisuudessa meno on edelleen vähän laiskanpulskeaa. Nyt voi kuitenkin olla niin, että sen sijaan että olisin kaivanut itselleni ihan kauhean syvän montun, kevään treenimäärät alkaa pikkuhiljaa realisoitumaan. Se olisi mukavaa.

Muutaman päivän minitreeniloma on kyllä supertoimiva konsepti. Jos joku on valmis maksamaan kisailmoittautumisista satasia, voisiko saman summan laittaa yhtä hyvin vaikka menopaluulippuun hyvien juoksumaastojen äärelle? Vastaus on: Kyllä voi.

Äkäslompolon aamut

Miniloma Äkäslompolossa 6.-9.9. tuotti taas jonkinmoisen läjän kuvia. Tällä kertaa ei tarvinnut vuodattaa yhtään hikipisaraa parhaimpien kuvien eteen. Reissun paras kuvauspaikka löytyi nimittäin teltan oven aamulla avaamalla. Ajoitus ennen kaikkea. Auringon nousun hetki oli hyvin nopeasti ohi. Vessakäynti olisi ollut fataali kuvaamisen kannalta. Kuvat on otettu Ylläksen Ykkös Caravanin teltta-alueelta.

Bingolla tunturiin

Meidän lomamökkien talonemäntä osoittautui bingo-aktiiviksi ja onnekkaaksi sellaiseksi. Hän oli voittanut lahjakortin Lapland Safarin välinevuokraan/retkeen, mutta ei halunnut sitä itse käyttää. Niinpä lahjakortti päätyi kahvipaketin vaihdossa meikäläisen käteen ja näin tuli testattua uusi laji. Liukulumikengät, karvapohjasukset, nousukarvasukset. Kutsu miksi haluat.

Sukset on siis leveät, laskettelusuksityyppiset pötköt, mutta pohjasta löytyy karva ja siteeseen menee ihan normaali (vaellus) kenkä. Ylämäkeen pääsee nousemaan hyvin karvojen avulla. Jyrkimmissä kohdissa pääsee etenemään siksakilla. Umpihangessa vähän hengästyy, mutta pystyy siinäkin liu'uttelemaan mukavasti. Luisto on hyvä myös sivusuunnassa, joten ei kannata yrittää hengailla jyrkän rinteen suuntaisesti. Laskuissa karvat vähän jarruttaa, mutta tämmöiselle täysamatöörille se on turvallisuuden kannalta ihan plussaa. Huomionarvoista on kuitenkin se, että kaaduin vain kahdesti.

Missiona oli Kuerille kiipeäminen ja sen rinteillä laskeminen niin kauan kuin intoa ja voimia riittää. Foreca oli taas vaihteeksi ihan kujalla ja pilvisestä ja lumisateisesta päivästä tuli yllättävän aurinkoinen.

Pääsin laskemaan puuterilla (tai puuteriin kun sukset upposi reittä myöden). Tallattujen polkujen laskeminen oli myös hauskaa ja vähän vauhdikkaampaa. Näillä peleillä pitäisi ehdottomasti tehdä pidempi vaellus tunturilta toiselle! Tämmöiselle semi-ihmiskammoiselle henkilölle on myös tosi hyvä ettei tuolla tarvitse pelätä niin monia ihmiskontakteja kuin laskettelurinteessä. Riittää että välttelee puita.

 Ja joo, kävin itsekin bingossa heti torstai-iltana. Ei menestystä.

Ylläksellä neljättä kertaa vuoden sisään

Yllättävää. Taas Ylläksellä. Voisi luulla että alkaa kyllästyttämään tai että kaikki olisi jo nähty, mutta ei. Ei ole.

Joitain vuosia sitten keräsin innoissani hiihtokilometrejä. Parhaimmillaan niitä sai kasaan viikossa 300. Taantuma tämän suhteen on kutienkin ollut väistämätön, koska olen keksinyt niin paljon muuta mukavaa puuhaa pitkin tuntureita. Viikko on vaan nykyään ihan auttamatta liian lyhyt aika kaikkeen. Tähän viikkoon sain kyllä tungettua vähän tuurillakin vaikka mitä kivaa, vaikka laskettelu ja läskipyöräily jäi vieläkin odottamaan parempia aikoja.

Saapumispäivänä lauantaina olin ihan koomassa aikaisesta herätyksestä ja matkustuksesta. Päivä meni enemmän ja vähemmän horroksessa, eikä Eväskorin jättipizza auttanut tilannetta. Sain haettua sauvat vuokralle ja painoin Kuerille tutustumaan reissulle lainaamiini lumikenkiin. Hyvin tutustuttiin.

Sunnuntaina olin varmaan koko Äkäslompolon ensimmäinen ulkoilija kun hinasin itseni ensin Kukakselle ja sitten Pyhälle. Pyhän valloitus oli mulle ensimmäinen laatuaan. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä vielä Lainiolla, mutta siihen ei enää rahkeet ja tunnit riittäneet.

Arvioin että varmaan ¼ reissuista menee kuvaushommiin. Kylmällä kelillä kamera matkustaa aina takin sisällä ja sen esiin kaivaminen ja kaikkien asetusten säätäminen ottaa aikansa. Välillä tosin oli niin kirkasta, ettei ruudulta juuri nähnyt mitään. Mutta herran haltuun -taktiikalla tuli kyllä aika kivoja tuloksia. Ja jos haluaa vielä itsensäkin kuvaan niin siihen asetteluun ja edes takaisin juoksemiseen saa myös kulutettua aikaa vaikka kuinka. Mutta reissujen yksi tarkoitus on nimenomaan päästä näkemään ja kuvaamaan luontoa vähän latujen ja yleisten reittien ulkopuolelta, joten time well spent.

Pyhä oli symppis. Kotamajalta lähti jonkun edellisenä päivänä tekemät jäljet ja niiden olemassaolo helpotti huomattavasti etenemistä. Vinkkinä lumikengillä valloitushommiin lähteville: latukahviloiden/pysähdyspaikkojen kohdalta on isot mahdollisuudet löytää jonkun polkema ura tuntureille. Umpihangessakin on oma viehätyksensä, mutta kyllä se helpottaa huomattavasti kun on vähän pohjia tehty. Valmiiksi ajetut, karttaan merkatut ulkoilureitit on pääosin niin kovaa pohjaa, ettei siellä lumikenkiä tarvitse.

Viikossa meikäläisestä alkoi kuoriutumaan taas ihan kunnon eräjorma. Toisen koko päivän lumikenkävaelluksen tein Kesängille ja Lainiolle. Kesängin pohjoispää ja Lainio tuli koettua nyt ensimmäistä kertaa. Tiistai-illan lumiturvallisuusluento Kellokkaassa vähän kummitteli mielessä samalla kun pikkaisen oikaisin Lainiota kohti.

Lainio oli ihana pyöreä pallo, joka vain jatkui ja jatkui. Huippu kuitenkin löytyi. Tästä tuli ehkä lempparivalloitus. Mietiskelin että huomaisikohan kukaan jos vain jatkaisin vaeltamista kohti seuraavia tuntureita ja katoaisin ikuisesti jonnekin jänkhälle.

Opin, että päiväretkeen lumikengillä liittyi selkeästi kolme erilaista vaihetta:

Ensimmäinen on aamuauringon alkaessa lämmittää ja valaista maisemaa ja kaikki on jotenkin kauhean puhdasta ja valkoista ja joka puolella kimaltelee. Tässä kohtaa päästelee suustaan kovia ylisanoja (ja voimasanoja) ja kaivaa puolen minuutin välein kameraa esiin. Etenemisestä ei tule juuri mitään mutta monttu on ihastelusta koko ajan auki ja hymyily ja pakkanen sattuvat naamaan.

Toinen on transsivaihe, jolloin eteneminen etenee. On tottunut siihen että kaikkialla on kaunista ja voi vain antaa mennä. Mieli lepää ja kaikki turha unohtuu. Ehkä alkaa miettimään vähän tulevia reissuja samoihin maisemiin, mutta päällimmäisenä ajattelee vain kuinka hienoa on päästä seikkailemaan tällaisessa paikassa. Tässä vaiheessa löytyy hyvä rytmi ja ylämäkeen eteneminen ei tunnu raskaalta, vaan siltä, että nyt tehdään vähän hommia maisemien eteen. Miettii myös, että kilpaurheilu ei ole kivaa, kun ei kerkeä katselemaan maisemia ja tuntuu koko ajan pahalta.

Viimeinen on zen-vaihe. Aurinko alkaa laskemaan, mutta lämmittää kuitenkin ja varjoista tulee pitkiä. Tulee jotenkin kauhean rauhallinen fiilis ja sellainen että melkein ymmärtäisi elämän tarkoituksen nanosekunnin ajan. Luonnollinen vuorokausirytmi laittaa rauhoittumaan iltaa kohti ja maailmassa ei ole huolen häivää.

Sitten vähän mukavuuksia, kuten hyvää lämmintä ruokaa ja sauna, niin voisi käpertyä kahdeksalta odottelemaan unta. Eikä muuten tarvitse odotella.

Swimrunsketsit jatkuu ja ilmo on auki!

Meidän toinen mieletön tuotos on julki! Tsekkaa alta.

Ja myös meidän Midnight Sun Swimrun kisailmo on avautunut ensi vuodelle! 

Kesäkuun viimeisenä päivänä järjestetään kolmatta kertaa Äkäslompolossa maailman pohjoisin swimrunkisa ja eiköhän siitä tule just niin hienoa kuin aikaisemmillakin kerroilla! Jos olet kuullut hyvää kisasta, niin kaikki pitää paikkansa!

Kisan lähtölaukaus kajahtaa illalla ja joukkueet pääsevät seikkailemaan täydellisen kauniiseen yöttömään yöhön. Jos et ole vielä mukana niin ilmoittaudu! Jos et tiedä mistä lajissa on kyse, niin opettele ja ilmoittaudu! Tai jos haluat tulla vaikka vapaaehtoiseksi vaeltelemaan tuntureille niin ilmoittaudu minulle! 

Alla oleva kuva on otettu ensimmäisen vuoden kilpailun aikana, jolloin kisajärjestäjänoviisi Anu oli kasvattanut huomattavat silmäpussit yöttömässä yössä, sekä nähtävästi myös vatsan, luultavasti Eväskorin kuningasjoikhaaja-pizzan avustuksella. Toiselle vuodelle oltiin jo vähän viisastuttu ja saatiin nukkuakin välillä. Mitä ensi kesänä tapahtuu, se selviää tulemalla paikalle! Mutta kaksi on ja pysyy: maisemat on upeat ja ruoka on hyvää.

Höpinät sikseen. Toinen tuotoksemme, olkaat hyvä.

Ylläs vol. 4 - Pakolliset porokuvat

Ennen lähtöä kävin vielä etsimässä viime keväänä tutuiksi tulleet porot. Keväällä oli aika jännä fiilis tulla yllättäen parinsadan poron piirittämäksi. Tällä kertaa osasin varautua kohtaamiseen vähän paremmin. Tosin minulle ystävällisesti kerrottiin edellisenä iltana tarina miehestä, jonka pohje oli aika pahoin runneltu kiukkuisen miesporon toimesta.

Aikani haahuilin metsässä ja ei ehkä uskoisi, mutta poro on mestarinaamioituja. Ensin näin muutamia yksittäisiä kavereita. Sitten kuulin mottorikelkan äänen. Sen kyydistä tiputettiin poroille brunssi ja siinähän niitä sitten taas oli koko liuta ihan nenän edessä. Leppoisaa porukkaa, vaikka ihan lähelle ei kyllä päässyt. 

Ylläs vol. 3 - keskellä valkoista

Aina Lapissa käydessä jää pieni pala sielua jonnekin tunturiin. Sitten kun niitä on sinne ripotellut tarpeeksi, koittaa jonain päivänä se hetki kun on palattava takaisin pitkäksi aikaa ja etsittävä ne kaikki kasaan uudestaan. Siltä tuntui tänään kun talsin menemään ihan täydellisen valkoisuuden keskellä. Tämän viikon aikana tuntureille taisi kyllä jäädä vähän keskivertoa isompi lohkare.

Ylläksellä vol. 2 - lumikenkäillen

Kävin vuokraamassa lumikengät Ylläksen Team Sportiasta. Tämmöistä olen tainnut harrastaa edellisen kerran noin 10 vuotta sitten. Mutta kyllä kannatti, kävin saman tien päivän reissulta palattuani pidentämässä lainaa parilla päivällä.

Tänään nimittäin valloitin nousuja ihan urakalla. Heräsin seitsemältä aamupalalle ja kahdeksan paikkeilla olin kamppeineni ulkona talsimassa kohti tuntureita. Ensin ihan omin kengin ylös Kellokkaalle, jossa vaihdoin lumikenkiin ja jatkoin otsalamppu päässä metsiä pitkin kohti Kellostapulinkurua. Ja samalla alkoi koko viisi tuntia kestänyt ja 13 kilometriä kerryttänyt reissu pelkkää ihastelua. Tuossa ajassa olisi ehtinyt lumikengillä hilpaista varmaan tuplasti matkaa, mutta kun jokainen asia näyttää niin kauniilta että kameraa on kaivettava esiin viiden minuutin välein, tulee päivästä pitkä.

Lähtö hämärässä oli aika jännittävä. Tunturit olivat hieman sumun peitossa, mikä teki tunnelmasta aavemaisen hienon. Pikkuhiljaa ylöspäin mennessä sumu hälveni ja tunturia tuli esiin. Kävin kurkkaamassa miltä näyttää Kellostapulilla (hienolta), sieltä jatkoin Keskinenlaen kautta etsimään aurinkoa ja se löytyikin toiselta puolelta tunturia. Ja kun ei tuntunut missään ja valoakin vielä riitti, kiipesin vielä huiputtamaan Ylläksen.

Päivän suuri kysymys kuului: miten ihmiskunta on ansainnut näin hienoja paikkoja?

Ylhäällä kertasin tunturitietämykseni ja ihastelin kaukana siintävää Pallasta. En nähnyt ristin sielua neljään tuntiin. Lumikenkäilystä puuttuu myös kaikki hoppu. Etenemisen lomassa ehtii ihailla maisemia ihan niin paljon kuin sielu sietää. Lumikengillä ei myöskään ole latujen tai polkujen vankina. Eteneminen oli ihan loputonta huokailua ja hämmästelyä. Koskaan aikaisemmin en ole myöskään ollut Lapissa näihin aikoihin ja vaikka täällä on aika monia tuttuja paikkoja, kaikki näyttäytyy nyt kirjaimellisestikin eri valossa. Lomailijoitakin on vain murto-osa kevään hulinasta. 

Reissun jälkeen syöty Eväskorin pizza takasi nyt aikamoisen kooman, joten eipä tässä voi nyt muuta kuin latoa päivän kuvasaalista nähtäville. Päivittelemällä tästä ei tule loppua.