Löysin vanhan ystäväni, kameran, kaapista ja ajateltiin elvyttää suhdettamme. Mentiin yhdessä metsään etsimään peuroja. Ihan huippuhauskaa! Joskus olisin halunnut olla salapoliisi ja tää kyllä liippaa aika läheltä. Hiiviskelin Villa Elfvikin pusikoissa ja koitin muistella kaikkia Sudenpentujen käsikirjan kappaleen "näin saat peurasta kuvan" ohjeita. Ei muistunut mieleen mitään, joten hiiviskelin ja lymyilin pensaissa ja kivien takana eikä kyllä mennyt kuin viisi minuuttia niin eiköhän siellä peura möllöttänyt sadan metrin päässä hyvinkin tietoisena olemassaolostani.
Suunnittelin olevani ovela, ja hiippailin oikealta ylhäältä kallion kautta peuroja kohti. Peurat (kokonaista 3 kpl) olivat ovelampia. En luovuttanut, vaan yritin ajatella peuramaisesti ja eiköhän kohta taas peuran valkoinen peppu vilahtanut kaukana edessä. Vielä kolmannenkin kerran onnistuin näkemään valkean perävalon kun peura hiippaili karkuun. Ei huono saldo luontovakoojan ensimmäiselle työpäivälle. Mutta treeniksi voi merkata korkeintaan metsässä hiljaaliikkumisharjoituksen.
On tässä vielä matkaa vuoden luontokuviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti