maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivää


Mikäköhän siinä treeniin lähtemisessä on välillä niin vaikeaa? Millään ei meinaa hievahtaa paikaltaan vaikka tietää että treeneissä on kivaa. Parin pasianssin jälkeen sain onneksi niskaotteen itsestäni ja äitienpäivän kunniaksi lähdin uimaan. Keli oli aika harmaa ja pari pisaraakin tippui, eli rannalla sai olla kohtuullisen rauhassa. Märkkäri niskaan ja luonnonaltaaseen. Äitienpäivän kunniaksi päätin myös olla rohkea tytär ja tehdä treenin johon vain hurjista hurjimmat kykenevät. Päivän huikea missio oli katsella merenpohjaa. Siis uinnin ohella. Jostain syystä olen kehitellyt itselleni aivan kammottavan fobian meren/järvenpohjaa kohtaan. Se ei tietenkään ole tämän lajivalinnan kannalta kauhean hyvä ratkaisu. Pahin ahdistuspainajaiseni olisi joutua laitesukeltamaan. Olisin ikionnellinen sellaisista laseista, jotka pohjaan osoittaessaan tummuisivat ja peittäisivät näkyvyyden. Pitkän, kaksi triathlonkisaa käsittäneen urani aikana itse kilpailuissa tätä ongelmaa ei ole ollut. Tarttukaa vaan kaikki lumpeenkukat nilkkoihin, ei tunnu missään. Mutta kun saa uida omia aikoja ilman muita paineita, alkaa mielikuvitus tehdä aika julmia tepposia. Tänään oli siis missiona uida niin lähellä rantaa että pohjaan oli näkyvyys. Se oli aluksi kamalaa se. Jos ette ihmiset tienneet niin vedessä kaikki näyttää suurelta ja kaikki näyttää olevan lähellä. Pariin otteeseen olin laittamassa jalkoja pohjaan vain todetakseni että se on oikeasti jossain paljon syvemmällä. Ahdistava tunne. Tein sitä sitten useaan otteeseen ja koitin vakuutella itselleni, ettei siinä nyt oikeasti ole mitään kauhean ahdistavaa. Ahdisti silti. Joka kerta kun pää menee veteen ja katse pohjaan odotan enemmän tai vähemmän kauhuissani mitä siellä näkyy. No yleensähän siellä ei näy mitään ja treenin jälkeen pidän itseäni melkoisen typeränä. Mutta vaikka treenin edetessä edelleen sain ahdistuspuuskia milloin mistäkin meduusasta, niin täytyy todeta että kyllä se helpotti loppua kohden. Tehokasta uintiaikaa tuli 35minuutin edestä. Pientä aallokonpoikasta oli liikkeellä, mutta siitähän selvisi todella kunnialla. En väitä olevani mikään avovesispesiaali, mutta olen hämmästyttänyt itseni sillä, miten nopeasti suolaisuuteen ja aallokkoon on tottunut. Vaikka ei täällä nyt vielä mitään monen metrin aaltoja olla testailtu. Ja turvallisuuskin oli taattu, rantautuessani huomasin paikallisen baywatchmiehen tulleen rannalle seuraamaan uhkaavalta näyttävää räpiköintiäni. Seisoikin ihan oikeaoppisesti jalat hartioidenlevyisessä haara-asennossa ja kädet lanteilla, mukana oli tietenkin se samanlainen punainen pelastusrenkaan kaltainen väline jonka kanssa originaaliversiossa juostaan.
Alkuperäinen plääni oli tehdä swim-bike-run, mutta lopulta se muotoutui swim-käydään nyt niillä markkinoilla jotka pitäisi olla joka sunnuntai, mutta joita ei kuitenkaan koskaan ole, eikä ehkä enää tämän jälkeen koskaan tule olemaankaan-bike-runiksi. Sekin oli onnistunut vaihtoehto.

Lopuksi jalkaterapeuttinen vinkki: Harmittaako kun joudut odottamaan pyörän kanssa liikennevaloissa? Niin minuakin. Aja päin punaisia.
Ei vaiskaan: käytä aika takapuolen lihaksiston hierontaan satulan kärjen avulla. Ei ehkä näytä kovin viisaalta, mutta ai että sai piriformikset kyytiä.

Viikon kokonaissaldo
uinti:1:25h
pyörä: 247km 11h
juoksu: 28km 3:15h
haba: 1:15
totalmente: 275km 16h 55min

Lupailin Maromarevanssia. Älkööt olko huolissanne, tulossa on.
Semmosta tällä viikolla. Alkavalla viikolla vihdoin se virallinen tri-kauden avaus.
Ja kuvia tähän aneemiseen ulkoasuun.

4 kommenttia:

  1. http://www.youtube.com/watch?v=1llssexNp_g

    VastaaPoista
  2. Hihi! Aivan huippukuvaus tuosta "pohjapelosta".

    Mä voin tässä samalla sitten tunnustaa ja avautua, että pelkään haukia! Nehän syövät siis joka kesä suomessa lukuisia määriä sorsanpoikasia, ja vähintään kaikkea hirviä pienempää. Sitten tietty verkkoja ja kalmoja myös. Lapsena on tullut piraijat, tappajahait ja muut katsottua. Ja erityisen noloksi norsu-hiiri -hommaksi tämän tekee se, kun on itse reilusti yli 100kiloinen valas. Onneksi minullakaan ei tätä ilmene kisa tms. tilanteessa :D

    Muutenkin mahtava, tuore tuttavuus ollut tää sun blogi, tosi eläväistä kuvausta. Vielä kun tuo Malagan seutu on jossain määrin itellekin tuttu, niin hieno lukea näitä kuvauksia paikoista ja retkikohteista. Itse olen tähän mennessä tyytynyt juoksentelemaan rantatietä pitkin turvallisesti edes takas :D

    Rajusti tsemppiä Marbellaan!

    VastaaPoista
  3. Hauet ja tappajahait on myös pahoja. Avautuminen helpottaa. Tosin tajusin tässä juuri, että suurin osa niistä "meduusoista" on ihan itse aiheutettuja ilmakuplamuodostelmia.

    Kiva kuulla että äitini ja muutaman sosiaalisesta pakosta lukevan lisäksi muillekin kelpaa.

    VastaaPoista