Pakollinen koirapäivitys

Vaikka kuinka yrittäisi tai yrittäisi olla yrittämättä, aina sitä päätyy koirallisiin tilanteisiin.

Viimeisin erityisen koirallinen tilanne koitti Fulufjälletin vaelluksella, kun olimme lähestymässä tupaamme kohti viimeistä yötä varten. Yritimme tähystää kuka on mennyt ja kehdannut saapua pieneen majaamme kysymättä ensin meiltä. Huomasimme kuitenkin paljastuneemme kun 12 koiraa kertoi sen haukkuen ja ulvoen.

Mökillä oli vastassa kaksi koiravaljakkoa, sekä niillä matkustaneet ihmisäiti ja -tytär.

Ensin meitä haukuttiin jokaisesta liikahduksesta, mutta pikku hiljaa meidät hyväksyttiin vähintään lauman varajäseniksi ja seuraavana aamuna vastassa oli vain hännänheilutuksia ja pusuja. Vapaana kulkevat teini-malamuutit taas päivystivät uskollisesti jokaista askeltamme niin tiskatessa kuin vettä hakemaan ja vessaan mennessä.

Illan tullen koirat kääräisivät itsensä nätille kerällä ja vetelivät sikeitä ulkosalla. Pakkasta oli ehkä -15. Osalla oli yöpuvut päällä. Aamupalaksi koirat nauttivat 500g raakaa lihaa per nuppi. 

En kerta kaikkiaan ole päässyt vielä yli tästä koirien tulvasta. Tässä porukassa kaikki koirat olivat koiria isolla k-kirjaimella. Ei mitään koriste-esineitä, vaikka kauniita olivatkin. Pystyn jo niin näkemään kuinka tulen vaeltamaan tuollaisen upean malamuutin kanssa pitkin tuntureita, tai vaikka lähtemään viiden kanssa rekiretkelle.

En osaa ylistää näitä koiria tarpeeksi, joten lopetan tähän ja ladon nyt kasan koirakuvia.

Erinomaista koiranpäivää 24.4.!

Mitä kaikkea tarvitsin & olisin tarvinnut neljän päivän talvivaelluksella

Yksi maailmaa kannatteleva peruspilari, vakio ja fysiikan laki on se, että aivan sama minkä kokoinen rinkkasi on, se tulee täyttymään ääriään myöden täyteen. Pätee myös muihin matkalaukkuihin ja kaiken maailman kasseihin. 

Itse onnistuin nyt uhmaamaan tätä totuutta ja aika onnistuneesti. Oli pakko, sillä matkustin käsimatkatavaroiden kanssa. 

Koska vaelluskaverini asui vielä Ruotsissa, (Tosin muutti heti vaelluksen loppua seuraavana päivänä, eikä kuulemma voi suositella yhdistelmää: neljän päivän vaellus + pakkaus + muutto toiseen maahan + 15h työmatka kuuteen päivään kenellekään) sieltä löytyi hyvin rekvisiittaa ja pystyin minimoimaan omien tavaroiden määrän. 

Täytyy sanoa että tuli tehtyä aika hemmetin optimaalinen pakkaus. Kuten arvelin, vaatteita ei tullut kovin montaa kertaa vaihdettua. Ja alkkarit tosiaan vaihdoin lentokentällä. Sori siitä.

Yöksi vaihdoin aina vähän kuivemman kerraston ja toinen sai yön aikana hengähtää. Merinovilla ja muut villatuotteet kunniaan mikäli haluat haista mahdollisimman vähän pahalle. Sukkapolitiikka meni niin että kahdet oli vaelluksella jalassa ja yhdet oli yötä varten. 

Lentovaatteiksi valitsin vähän siistimmän farkku + hupparikokonaisuuden, jotka jätin vaelluksen ajaksi autoon. Ihan ystävällistä jos ihmisten ilmoilla liikuttaessa pystyy minimoimaan petolinnun perseyden. Kenkinä mukana oli vain vaelluskengät ja sen sai tuta nahoissaan se epäonninen lentokentän virkailija joka pyysi minua riisumaan ne turvatarkastuksessa. 

Mukaan päätyi siis...

... 2 x kerraston paita, 2 x kerraston housut, fleece, kuorihousut, toppahousut, kevytuntsikka, 3 x sukat, 3 x alkkarit, 3 x buffi, fleece-pipo, 2 x hanskat, lentovaatteet, vaelluskengät, makuupussi, lautanen, muki, lusikka, kahvin retkisuodatin, camelback, rätti, piilarit, lasit, arskat, hammasharja, -tahna, dödö, kirja, vihko, kamera, 2 x lamppu, varavirtalähde, latureita, matkadokumentit, pari pussia retkiruokaa, leipää, 2 x fazerin suklaalevy. 

Ruotsissa matkaan tarttui... 

...retkipatja, retkikaasu, tulitikut, lisää ruokaa, viinipullo, 2 x rommipullo ja kaikki muut oleelliset ruoanlaittovälineet, vessapaperit ja desinfiointihommat. Ja vuokralumikengät. 

Tuleville vaelluksille mukaan:

• Jonkinlaiset huopatossut sisäkäyttöön. Tuvan lattia on kylmä ja vaelluskenkien kannattaa antaa hengittää välillä. Jos joutuu myös ajamaan autoa, vaelluskengät ja kytkimen tavoittelu voi osoittautua vähän haastavaksi alussa.

• Lisää vessapaperia. Alettiin jo pohtimaan kumpis käsi se oli jolla Intiassa pyyhittiin takapuoli ja kummalla syötiin. Onneksi ei tarvinnut mennä näihin toimenpiteisiin.

• Yksi lisäkattila. Koska valmistetaan kuitenkin gourmet-ruokaa. On myös kiva jos kahvia ja puuroa saa aamulla samaan aikaan.

• Toinen täytettävä ”viinipussi”. Koska viininkulutus kasvaa vähintään samassa suhteessa kuin reissun pituus.

• Ensiapuruoka autolle odottamaan. Se on tämä mystinen maaliviiva. Siihen asti kroppa toimii jossain selviytymismoodissa. Nälkä iskee saman tien kun saavuttaa reissun päätepisteen.

• Ja siitä tuli mieleen että myöskään ensiapupakkaus ei varmaan olisi huono idea.

• Ja aina voi ottaa vähän enemmän suklaata mukaan.

Joka tapauksessa, mukana olleella setillä selvisi hyvin kolmen yön reissusta.

Talviolosuhteisiin on ehkä jopa helpompi varautua, kun voi olla aika varma, ettei taivaalta tule mitään lunta märempää. Toki kannattaa silloin vältellä myös hölmöjä jokien ylityksiä. Hyvä makuupussi ja patja ovat kyllä ihan tärkeimmät tukipilarit jos meinaa selvitä hengissä ja hyvällä mielellä. Mutta mitä ehkä haluan sanoa on se, että edes talvivaellukselle lähteminen ei vaadi aina älyttömän järeitä vermeitä. Pienellä suunnittelulla ja hajuhaittoihin varautumalla selviää aika vähillä kantamuksilla.

Fulufjället vol 1

Jäätävä ulkoilmamyrkytys. Aika punakka naama. Kaikki paikat kramppaa kun tekee yllättäviä liikkeitä. Normivessassa käyminen tuntuu ihan luksukselta. Koirakuume on valtava. Tukka on yksi iso rasta.

Ihan parasta.

Toisin sanoen: olen palannut neljän päivän ja kolmen yön tunturivaellukselta.

Kohteena oli tällä kertaa Fulufjället Ruotsin ja Norjan rajalla, noin 5 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Tehtiin pieni kiertävä reitinvalinta Idren kautta (koska ihailtiin autossa siellä kohoavaa vuorimaista tunturia) ja meinattiin pistää suunnitelmat uusiksi heti laakista. Autiotupia ei kuitenkaan ollut ihan yhtä hyvin tarjolla kuin Fululla, joten päätettiin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa.

Päästiin jopa liikenteeseen meille epätavalliseen valoisaan aikaan. Vuokralumikengät jalkaan ja tunturiin. Ensimmäisen päivän etappi oli noin kahdeksan kilometriä. Ensin noustiin tunti tunturiin ja sitten pysyttiin tulevat kolme päivää siellä. Tunturiylänkö (vai miksi tätä kutsutaan) on hassu paikka. Siellä ei tarvinnut tuntiin nähdä mitään muuta kuin valkoista vaikka käveli suoraan. Pelkkää lunta, eikä yhtään metsää missään.

Aurinko paistoi ihan pilvettömältä taivaalta ja kun se ei enää paistanut, niin täysikuu otti sen paikan. Saavuttiin ekaan majapaikkaan (Tangsjöstugan) auringonlaskun aikaan. Ja oli muuten ihan luksusmajoitus, nimittäin oma verholla erotettu huone ja kerrossängyt joissa oli patjat ja huopia! Lämmitti huomattavasti mieltä ja takapuolta yön aikana.

Kamiinan sytytys tapahtui onnistuneesti ja vetäistiin päivälliseksi jonkin sortin pastahässäkkä, suklaata ja punkkupullo. Ja vähän vielä rommia lämmikkeeksi.

Ja vitsit mikä kuutamo! Ei tarvinnut lamppua kun hiippaili yöllä vessareissulle. Kattokaa nyt!

Yöllä tuli vain vähän viileä, mutta tuli ehdottomasti nukuttua enemmän kuin valvottua. Päivä kaksi alkoi ihan samoissa merkeissä mihin ensimmäinen päättyi. Aurinko paistoi ja oli kiva pieni pakkanen. Ensin oltiin kohteliaita vaeltajia ja aamupalan jälkeen sahattiin lisää polttopuita seuraaville tulijoille. Talsittiin päivän aikana yhteensä varmaan 15 kilometriä ihan rauhassa. Yritettiin bongata suuri monumentti nimeltään altarringen, mutta se oli ilmeisesti kivimuodostelma lumipeitteen alla.

Pistettiin piknik pystyyn keskelle jotain valkoista kohtaa. Ja koska oltiin Norjan rajalla, oli tarkoitus rykäistä myös vähän ulkomaille: ensin tunturia vähän alas, sitten takaisin ylös ja Norjaa moikkaamaan. No se alas meneminen sujui ihan näppärästi, mutta sitten tuli vastaan joki. Ensin ilakoimme, ettei tarvitse sulattaa lunta juomavedeksi, seuraavaksi totesimme että tämä joki myös estää etenemisemme. Hetken arvottuamme todettiin että ei riitä rahkeet ylitykseen ja päätettiin ottaa plan B: notkoa ja ojan viertä pitkin seuraavalle autiotuvalle ja valloittaa Norja seuraavana päivänä.

Löydettiin kuitenkin paikka, josta ojan yli pääsisi teoriassa ihan sujuvasti. Joskus viime vuoden syksyllä muistan miettineeni että päätöksen tekeminen on toisinaan aika hankalaa. Ja kun päätös pitäisi tehdä sekunnin murto-osassa, se on käytännössä mahdotonta. Päästiin jo siihen pisteeseen, jossa oltiin selvitty kiviä pitkin ihan helposti toiselle puolelle. Viimeinen haaste oli enää päästä penkasta ylös. Lisähaastetta toi se, ettei oikein pystynyt sanomaan mikä osa penkasta on kiinteällä maalla ja mikä veden päällä. Tarja heitti oman rinkkansa ensin penkan päälle ja kapusi aika suvereenisti perässä. Itse yritin samaa. Kun olin heittämässä rinkkaa, aloin epäröimään ettei vauhti ehkä riitä. Tarkoitus oli siis joko heittää rinkka riskillä tai heilauttaa se vielä kerran takaisin lisävauhdin saamiseksi. No en osannut tehdä päätöstä ja kävi niin, että sen lisäksi että heitin rinkan penkalle, onnistuin samalla heittämään myös itseni sinne. Älkää kysykö miten se tapahtui. Havahduimme tapahtuneeseen kun huomasin toteavani: ”Oho. Mä tulin mukana”. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja matka jatkui.

Toisen yön majoituksesta vastasi sympaattinen pikkumökki kolmella pedillä varustettuna (Bergådalsstugan). Yritin saada tulet sytytettyä, mutta jouduin lopulta ulkoistamaan homman, koska luultavasti en saisi edes Porvoon kirkkoa tuleen ja käteenkin tuli amatöörimäinen hiertymä sytykkeiden vuolemisesta. Keskityin hämmentämään päivän ruokaa ja se sentään paloi pohjaan.

Saatiin (Tarja sai) kuitenkin mökkiin lämpöä ja pohjaan palaminen antoi taas kivaa lisäsäväystä ruokaan sekä hirvittävän käsilihastreenin kun yritti putsata kattilan.

Toinenkin yö sujui ilman hypotermiaa. Aina välillä heräsi jostain makuupussin uumenista, tiukensi makuupussin suuta ja torkahti uudelleen. Mutta seuraavaksi retkihankintojen listalle pääsköön makuupussi, jossa voi huoletta viettää pakkasöitä ilman väliheräämisiä.

Aamulla vedettiin puurot ja heti perään eiliseltä jääneet päivällisjämät brunssina. Tarja oli kokkaillut ennen lähtöä kuivatetun tomaattikastikkeen retkimuonaksi. Itse olin kuivattanut tofua ja jauhelihaa, mutta niiden testikäyttö täytyy tehdä jossain muulla, missä on vessa aina lähistöllä. Päätettiin yöpyä vielä seuraava yö samassa paikassa, joten lähdettiin päivän reissulle vähän kevyemmällä varustuksella.

Siinä on Norja

Nyt oli vuorossa visiitti Norjan puolelle. Ensin kiivettiin taas tunturia ylös ja koitettiin olla revähdyttämättä kasvoja kaikesta maisemien ihailusta. Nähtiin nyt lähempää tunturirypäs, joka oltiin nimetty Muumeiksi (Mumin fjället), koska niistä tuli mieleen, no, Muumit. Ne oli pyöreitä ja valkoisia ja yksi näytti Möröltä. Suunniteltiin tulevaisuuteen parin kuukauden talvivaellusta.

Mumin fjället kaukaisuudessa

Lounaspaikkana palveli jälleen hyväksi havaittu Chez Fulufjället. Se toimi aina siellä minne takapuolensa laski. Lounaaksi oli tarjolla retkimuonaa pussista, oliiveja, kaffet, suklaata ja lämmikehömpsyt.

Ei voi sanoa että maisema olisi radikaalisti muuttunut Norjan puolelle siirryttäessä. Edelleen valkoista ja kaunista. Käytiin Norjassa merkkaamassa vähän reviiriä ja vielä yhden huipun kautta suunnattiin takaisin majapaikkaa kohti.

Kun majoitus alkoi häämöttää laaksossa, havaitsimme liikettä. Ensimmäinen ajatus oli: voi scheisse, mikäköhän porukka siellä on ja toivottavasti ne jatkavat matkaa. Viimeisen nyppylän jälkeen pysähdyimme tarkkailemaan tilannetta ja se muuttuikin huomattavasti positiivisemmaksi. Mökin pihassa oli nimittäin kaksi koiravaljakkoa! Koirat ilmoittivat heti äänekkäästi että olimme paljastuneet. Hilpaistiin viimeiset sadat metrit suoraan karvaisen vastaanottokomitean syliin.

Koirille on välttämätöntä omistaa ihan oma tekstinsä, joten ei heistä ihan hirveästi nyt. Mutta he olivat ihania! Heidän kyydissään kulki äiti ja tytär! Yhtä rekeä veti 5 koiraa ja kaksi ihanaa karvakasaa juoksenteli vapaana. Kävi ilmi että vapaat yksilöt olivat malamuutin pentuja, noin vuoden vanhoja. Siellä he kulkivat perässä ja vahtivat kun haettiin vettä ojasta ja kun käytiin vessassa. Nyt tarvitsen elämääni malamuutin. Tai kaksi.

Viimeinen ehtoollinen oli huikea innovatiivinen yhdistelmä risottoa, sipulia, porkkanaa, soijapalleroita ja falafeltaikinaa. Viimeinen yö puolestaan nukuttiin samassa sängyssä ja iltasaduksi kuunneltiin podcast-kauhutarinaa på svenska.

Aamulla oli tarkoitus nousta hyvissä ajoin ennen auringonnousua ja lähteä liikkeelle hämärässä, mutta ympäröivä maailma tuntui liian kylmältä makuupussista katsottuna ja koisittiin vielä tunti. Päästiin kuitenkin ennätyksellisesti liikkeelle jo ennen kahdeksaa. Heipattiin ulkona nukkuneet koirat ja lähdettiin viimeiselle etapille. Päivän missiona oli palata takaisin autolle ja hurauttaa katsomaan vielä sitä nähtävyyttä joka täyttää ruudun kun googlettaa ”fulufjället”. Ihan komea vesiputous, vaikka ei päästy ihan viereen lumivyöryriskin takia. Kyseessä on Njupeskär, Ruotsin korkein vesiputous, 93m. Keskitalvella putouksella harrastetaan myös jääkiipeilyä.

Tässä vaiheessa oli jo niin hirveä nälkä että vatsa söi lähes itsensä. Ennen paluulentoa vatsa imaisi kolme klementtiiniä, sipsipussin, karkkia, gifflareita ja pizzan.

Lumikenkäilyä tuli koko reissulle päälle 40 kilometriä. Ihan alku/loppumatkaa lukuun ottamatta Fulufjälletillä pääsi kulkemaan ihan helposti uusia reittejä koko ajan. Ja pidemmällekin olisi päässyt. Kesäaikaan paikka on ilmeisen suosittu koska majoituksissa sai yöpyä vain kahtena peräkkäisenä yönä ja ensimmäisen yön majoituksessa oli sänkypaikkoja vissiin 12 yöpyjälle. Autiotuvat olivat ovet avoinna mutta alueella oli myös varattavissa olevia tupia, mikäli haluaisi varmistaa majoituksen tai vältellä ihmiskontakteja. Tuvista löytyi ohjeet miten maksaa 100 kruunua yöltä tukeakseen tupien ylläpitoa. Ihan kohtuullista.

Vahva suositus Fulufjälletille. Suomeen verrattuna paikka sijaitsee Tampereen korkeudella ja korkeimmat tunturit kohoavat 1040 metriin. Talvella eteneminen on helppoa ja vapaata lumikenkien kanssa. Ihmeteltiin vain että miten niin hienossa paikassa voi olla niin vähän ihmisiä. Neljän päivän aikana nähtiin 5 tyyppiä ja huomattavasti enemmän koiria. Bongailtiin myös antaumuksella eläinten jälkiä ja riekon kakkaa. Menkäähän siis Fulufjälletille, mikäli kaipaatte kunnon irtiottoa ihmiskunnasta.