Vuoden sykli on liian pitkä

Nimittäin Ötillöhaaveille.

Puoli vuotta on uusi vuosi ja on siis aika unohtaa kaikki epämukavat kokemukset ja fiilistellä sitä, miten ihanasti Ötillön Pig Swimin virtaukset vievät kilpailijaa, eikä Engadinissakaan ollut yhtään kylmä. Syksyn Solvalla Swimrunin keskeytyksestä on siis kai henkisesti toivuttu, enkä tunnusta kirjoittaneeni edelliseen blogitekstiin sanoja: kukaan ei saa koskaan päästää minua Ötillöön.

Minut saa erittäin mielellään päästää Ötillöön. En tiedä milloin, mutta toimenpiteet ovat alkaneet.

Tein niitä kolme:

1. Kävin uimassa ja totesin, että nyt taitaa olla se hetki, kun on unohtanut niin monta tekniikka-asiaa, että on aika laittaa valmentajalle viestiä.

2. Laitoin valmentajalle viestiä.

3. Ilmoittauduin ÖTILLÖ Swimrun Utöseen.

 

Hurraa! Ja tiistaina tehdään uinnin tilannekatsaus.

Vaikka tyylilleni uskollisena tekisi mieli kirjoittaa, että haluan olla maailmanmestari, laitan nyt ensimmäiseksi tavoitteeksi ryhdistäytyä uinnin kanssa ja käydä toteamassa päivän taso Utössä toukokuun lopulla.

ÖTILLÖ Swimrun Utön maaliintulo vuosimallia 2014 (c) ÖTILLÖ Swimrun

Tänne mitään selittelemään olla tultu!

Koska ketään ihan hirveästi kiinnostele jonkun Uhotoisen vinkuminen yhdestä 24 km swimrunkisasta. Ja koska selittely on raskasta.

Jos ja kun et tiedä, mitä ajattelin vinkua, niin Solvalla Swimrunin dnf:ää.

Maailman ytimekkäin kisaraportti:

Lähdössä oli superfiilis. Ajateltiin voittaa melkein kaikki ja helposti. Suunnitelma meni hienosti ehkä puoleenväliin. Sitten jäädyin aivoja myöden ja aloin tehdä pesäpallosyöksyjä juoksun lomassa. Tuntui hirveältä jatkaa. Ajattelin, että kukaan ei saa koskaan päästää minua Ötillöön. Penkkiurheilu best. Keskeytettiin. Tultiin raatotaksilla pois ja mentiin saunaan juomaan kaljaa.

Kaksi tuntia kisan jälkeen keskeytys ärsytti huolella ja tuntui ihan turhalta. Ihan nössö vässykkä, olisihan sitä päässyt maaliin. Enkä oikeastaan epäile sitä. On aika todennäköistä, että olisin päässyt maaliin jossain vaiheessa, jossain kuosissa. Matkaa oli aika vähän jäljellä. On vaikea sanoa, milloin on itse liian mukavuudenhaluinen ja milloin voisi vielä jatkaa. Ehkä tämä oli yksi kokemus kohti suurta viisautta.

Ensi kerralla voisi miettiä vaikka näitä:

• Syö enemmän. Kylmä kuluttaa hirveästi.
• Treenaa kesällä. Kahta swimruntreeniä ei vielä voi kutsua pohjiksi.
• Totuttele kylmään.
• Älä ui alussa pitkiä uinteja pelkästään peesissä. Siinä pääsee liian helpolla, ja alkumatkan kylmyydestä on vaikea päästä irti.

Miinukset:

• Syö hetken itsetuntoa.
• Harmittaa kisakaverin puolesta.

Plussat: 

• Luojan kiitos ei osallistuttu pisimmälle meriittimatkalle.
• Olen ehkä vähän fiksumpi jatkossa.
• Hirveä into suunnitella revanssia.

Jokavuotisen keskustelun aika

Ensinnäkin: Hurraa! Blogi on päivittynyt ennen kahden vuoden määräaikaa.

Toiseksi: Ötillö 2022?

Siihen olisi tasan vuosi aikaa. Ötillön 2021 livelähetyksen seuraamisella saattoi olla osuutta asiaan, ja joka vuosi käyn tämän saman keskustelun itseni kanssa.

Ennen enempää uhoamista, on syytä tehdä pieni reality check ja käydä yksi tapahtuma tämänkin kauden aikana. Swimrunkisakauden avaus ja lopetus odottaa vielä kaksi viikkoa. Solvalla Swimrun on nyt edelliset kaksi kertaa kiertänyt minua erilaisten räkätautien muodossa. Revanssia voisi pukata. Kisamatkaksi valikoitui tällä kertaa suosiolla 24 km nössöilymatka. Kisaparina Hanna ja joukkueena LANE4 Swimrun.

Todellisuushan on se, että pitkään aikaan lähimmäs uintikokemusta pääsin viikonloppuna kylpyläreissulla vesiliukumäessä. Mutta koska lasku sujui ihan hyvin, toivoa ei ole menetetty. Ötillön seuraaminen kotona kuivissa vaatteissa ja jääkaappi käden ulottuvilla on kuitenkin aika kaukana kilpailijan todellisuudesta.

Bodomissa heitetty 1000 metrin uinti ei ollut kylmyyden osalta kamalaa, jos vain olisi jatkanut uimista, eikä siirtynyt värjöttelemään parkkipaikalle. Vanha suomalainen uintijuoksijain sananlasku pätee edelleen: "Ensinnäkin, kuka käskee aloittaa avovesikauden syyskuussa ja toiseksi, on se nyt ihme jos kesän vararasvat ei yhtään lämmitä."

Voi olla, että blogi ilahduttaa päivittymällä seuraavan kerran jo Solvalla Swimrunin jälkeisellä kisaraportilla.

Niin ja alkuvuoden uholistan tilanne näyttää tältä:

Boulderointitaso seiskaksi – Ei mitään kerrottavaa

Maastopyöräilyuran vakava harkinta (vain pyörä puuttuu) – Ura aloitettu

Perinteisen hiihtotekniikan opettelu – Tämäkin aloitettu

Kesän kaikkien swimrunkisojen voitto – Ei, mutta olisi voinut olla, jos olisi osallistunut

10 leukaa– Ei keskustella tästä nyt

Hehe - Täällä taas

Vuosi on vaihtunut ilmeisesti myös kaksi vuotta sitten. Edellisessä postauksessa luvattu pienimuotoinen erakoituminen on toteutettu ja toimivaksi havaittu. Kehitystä on silti tapahtunut, sillä edellinen blogitauko kesti yli kolme vuotta. Ja vaikka kukaan ei tälläkään kertaa huomannut blogin poissaoloa, ei se mitään!

Lyhyt koonti välivuosista: kaikki tekemättömät asiat ovat edelleen tekemättöminä ja se että Pelkästään käppyröistä ja muusta datasta kiinnostuneille tällä blogilla ei tule olemaan mitään annettavaa, pitää vieläkin paikkansa.

Leukoja tässä välissä on mennyt parhaimmillaan kuusi. Havaittuani että vastaotteellakin nousee, olen saanut itseni tällä tyylillä ylös kolmesti. Kiipeily kiinnostaa edelleen ja hiihtokilometrien keräily on alkanut kuluvan talven osalta. Suunnistuskisoissa olen käynyt ihan SM-viestiä myöden ja gravelpyörä nosti vuoden pyöräkilometrit noin nollasta yli kahteentuhanteen. Ennen kesää en tiennyt, että pyöräily voi olla niin hauskaa. Seuraava missio on selvittää, kuinka monta työmatkapyörää on mahdollista laittaa verovähennyksiin.

Kesän menestyslaji oli swimrun, jossa lopputulokset olivat voitto, hopea, voitto, flunssa. Uskalsin osallistua myös elämäni neljänteen polkujuoksukisaan, Bodom Nightiin. Sekakäyttö on ollut hallittua ja mukavaa ja tulee saamaan jatkoa.

Tätä kirjoitusta tehdessä, olen syönyt yhden suklaalevyn. Enää sitä ei voi perustella viime viikon päälle kahdellasadalla hiihtokilometrillä. Mutta sillä voi, että suklaa on hyvää ja teki mieli. Vuosi saa jatkua hyväksi havaitun metodin avulla: tee asioita, jotka tekevät iloiseksi.

Tähän mennessä uhottua:

• Boulderointitaso seiskaksi (nyt noin 6b)
• Maastopyöräilyuran vakava harkinta (vain pyörä puuttuu)
• Perinteisen hiihtotekniikan opettelu
• Kesän kaikkien swimrunkisojen voitto
• Ja se perinteinen 10 leukaa tietysti

Jännityksellä jäämme odottamaan, pysyvätkö tavoitteet muuttumattomina, syntyykö tulosta ja tuleeko seuraava blogiteksti ulos ennen kahden vuoden määräaikaa.

Jassoo, vuosi vaihtui

Blogi on viettänyt hiljaiseloa. Mitään kerrottavaa ei ole ollut ja jos on ollutkin, ei ole ollut aikaa kirjoittaa. Nyt on.

Viime kesänä syttyi taas uusi into swimrunia kohtaan ja lämpimien kelien myötä tehdyt luomureissut olivat ihan kesän parhaita juttuja. Pink Seals kävi korkkaamassa kisakauden Saimaa Swimrunissa ja kotiin tuomisina oli maistuva toinen sija. Loppukesästä oli tarkoitus ottaa osaa Solvallaan Ötillöpisteiden toivossa, mutta keuhkoputkentulehdus puuttui peliin.

Se alkoi ihan viattomalla tuntemuksella kurkussa ja pienellä yskimisellä. Kahden viikon kohdalla ajattelin sen olevan menossa parempaan suuntaan, mutta edessä olikin kahden kuukauden tukala olo ja käytännössä jatkuva yskiminen. Ja tiedättekö, tilanne ei lopulta edes kauheasti jaksanut ärsyttää.

Melkein kahden kuukauden ajan yskin siis keuhkoja pihalle ja yritin olla tukehtumatta aamuiseen tukokseen henkitorvessa. Sillä mentiin. Kaikki syksyn suunnistus-, polkujuoksu- ja swimrunkisat jäivät välistä ja vaikka se vähän harmitti, tauti tuli kyllä kropan tilauksesta sopivaan kohtaan, sillä olin ilmeisesti alkanut kaivaa hartaasti monttua itselleni. Totaalinen kahden kuukauden urheilemattomuus teki henkisesti ja fyysisesti aivan älyttömän hyvää!

Tai no siitä fyysisestä puolesta en mene ihan takuuseen. Treeneihin palasin kiinni marraskuun alussa 1.30h treeniviikolla. Ensimmäisellä uintikerralla jaksoin hädin tuskin uida 25m ja aina altaan päässä piti puuskuttaa ja ottaa lisää happea. Erehdyin myös tekemään 3000 juoksutestin. 14:33. Ehkä vähän itketti.

Surkeasta lähtötilanteesta huolimatta voin käsi sydämellä sanoa, että tämä kahden kuukauden tauko oli juuri se mitä tarvitsin! Vuoden loppuun mennessä uintikunto on ottanut ihan mielettömän harppauksen eteenpäin ja kaksi kertaa viikossa altaassa polskiminen on ollut kivaa! Juoksu on kivaa! Painojen heiluttelu on kivaa! Leukojen vetäminen on kivaa! No aina ei todellakaan ole kivaa, mutta silloin istunkin sohvalla ja syön.

Kurkkasin myös miltä viime kesän harjoituspäiväkirja näytti. Sieltä löytyy paljon tehtyjä treenejä ja innostusta, kunnes kaikki loppuu seinään. En edes muistanut tätä enää. Luulin että keuhkoputkentulehdus oli se iso katkos treeneissä, mutta kesä- ja heinäkuuhan meni tosi tiukassa sumussa.

Muistan että viihdyin tosi hyvin treeneissä, varsinkin jättärillä nousumetrejä keräten, ja sitten kaikki loppui touko-kesäkuussa yhdessä treenissä kuin seinään. Kiipesin kerran ja vitutti vaan niin maan perkeleesti. Kiipesin toisen kerran ja vitutti kahta kauheammin. Istuin sen jälkeen parkkipaikalla varmaan puoli tuntia ja mietin että mitä helvettiä nyt. Olin ihan finaalissa.

Olin jo tässä vaiheessa nukkunut pidemmän aikaa todella surkeasti ja ajattelin, että uudet työkuviot, maisemat ja reissut kesäksi laittaisivat päiväjärjestyksen rullaamaan normaalimmin. Paskan marjat. Siitä se vasta paheni vaikka treenit jäivät oikeastaan kokonaan pois. En nukkunut koko alkuvuotena ja kesänä varmaan yksiäkään hyviä yöunia. En pystynyt nukahtamaan normaalisti. Jos nukahtamisen jälkeen heräsin yöllä, niin siinähän sitten pyörin sängyssä ja mietin paniikinomaisesti kaikkea keskeneräistä. Niin kuin kaikki tietää, yöllä kaikki pienimmätkin asiat saavat aivan järkyttävät mittasuhteet. Ja lopulta väsymyksestä tuli ihan normaali olotila.

Nyt joululomalla aivot narikassa ja erakoitumismoodissa oikeasti tajuaa, ettei ole pitänyt koko vuoden aikana yhtään oikeaa lomaa työkuvioista ja kaikesta mikä vähääkään stressaa. Viime kesän kesäloma meni kisajärjestelyissä ja muut vapaat kaiken maailman projekteja tehdessä. Kesän aikana opin, että olen ihan hyvä toimimaan stressin alla. Joskus ihan pätevä taito, mutta jatkuvasti toteutettuna ei oikeastaan.

Tässä itsetutkiskelun aikakaudella olen ainakin havainnut omistavani kaksi tapaa toimia. Ensimmäinen on ”Teen kaiken nyt ja heti ja haalin hirveästi projekteja ja tekemistä ja aion treenata niin paljon että tulen ensi kesänä Venlojen avausosuudelta kärjessä ja nyt näen kaikki ystäväni saman viikon aikana ja aloitan jonkun uuden harrastuksen ja käytännössä vaan sanon aivan kaikkeen JOO.” Siitä luonnollisesti seuraa yli läikkyminen ja toinen vaihe, mikä tuntuu suunnilleen tältä: ”Saatana kun vihaan kaikkia ja kaikkea. Kaikki on paskaa, en pysty mihinkään.”

Oikeasti olen tosi surullinen ja vihainenkin siitä miten paskasti oon välillä itseäni kohdellut. Mitään lupauksia en ajatellut tälle vuodelle tehdä, mutta jos vaikka välillä yrittäisi miettiä kaksi kertaa ”Onko tässä mitään järkeä?” Toivon kovasti että otan opiksi edes vähän, vaikka tällä hetkellä kevät näyttää kalenterilla aika pahalta. Siitä johtuen suunnitelmissa on pitää pienimuotoista erakoitumismoodia yllä. Pahoittelut tai onnittelut siitä muille.

Vuoden ensimmäinen päivä oli muuten varmaan myös ensimmäinen vuoteen kun en laittanut herätyskelloa soimaan edes varoiksi, vaan nukuin hyvällä omallatunnolla kymmeneen asti.

Siitä se lähtee. Eikä vuosi todellakaan ollut mikään yksi pitkä itkuvirsi! Kaikkea mahtavaa tapahtui, mutta liikaa mitä tahansa on liikaa.

115km

Mitä enemmän maisema muuttuu tutusta ja tavallisesta, sitä helpommin kilometrejä kertyy liikkuen.

1000 kilometriä pohjoiseen oli ilmeisesti tarpeeksi, sillä kun laskeskelin paluumatkalla neljän päivän aikana kertyneitä kilometrejä, niitä oli tullut lähes 115! Sataviisitoista! What!?!? Kaksi kertaa kävin juoksemassa poluilla, kaksi kertaa vaeltamassa, kerran suunnistamassa. Kun ensimmäisestä 34km juoksusta oli selvitty, tuumailin, että olipa hyvä, että pitkä lenkki tuli tehtyä heti reissun alkuun. Kunnes kahden päivän päästä huomasin, että olimme taivaltaneet lähes 39km pääsääntöisesti juosten. Näiden välissä ollut reipas kuntorastivisiitti (btw, voitin kaikki…) tuntui vain lisäävän jalan syöntiä ja 39km jälkeen olo oli sitä luokkaa, että matka olisi saanut vielä jatkua.

Vaikka somen perusteella saattaa näyttää siltä että treeniä pukkaa joka tuutista ja koko ajan, todellisuudessa meno on edelleen vähän laiskanpulskeaa. Nyt voi kuitenkin olla niin, että sen sijaan että olisin kaivanut itselleni ihan kauhean syvän montun, kevään treenimäärät alkaa pikkuhiljaa realisoitumaan. Se olisi mukavaa.

Muutaman päivän minitreeniloma on kyllä supertoimiva konsepti. Jos joku on valmis maksamaan kisailmoittautumisista satasia, voisiko saman summan laittaa yhtä hyvin vaikka menopaluulippuun hyvien juoksumaastojen äärelle? Vastaus on: Kyllä voi.

Äkäslompolon aamut

Miniloma Äkäslompolossa 6.-9.9. tuotti taas jonkinmoisen läjän kuvia. Tällä kertaa ei tarvinnut vuodattaa yhtään hikipisaraa parhaimpien kuvien eteen. Reissun paras kuvauspaikka löytyi nimittäin teltan oven aamulla avaamalla. Ajoitus ennen kaikkea. Auringon nousun hetki oli hyvin nopeasti ohi. Vessakäynti olisi ollut fataali kuvaamisen kannalta. Kuvat on otettu Ylläksen Ykkös Caravanin teltta-alueelta.