lauantai 6. heinäkuuta 2013

XXV Varpaisjärven Yömaraton

Voin kyllä rehellisesti olla suosittelematta maratonia kenellekään, joka haluaa minkään sortin kunnonkohotusprojektia. Menkää marjaan.
Viime yönä kello yksi nolla yksi, sain nimeni maratonin voittaneiden listalle. Siitäpä voi repiä iloa sitten seuraavan vuoden ajan samalla kun pikkuhiljaa palautuu urakasta. Muistaakseni pisin tähän astinen lenkkini on yltänyt vähän päälle kolmenkymmenen kilometrin. Muistaakseni silloin viimeiset 10 kilometriä eivät enää muistuttaneet juoksua.

Perjantaina pamahti kello 21.00 ja maratoonarit ja vähän fiksummat lajitoverit, puolimaratoonarit saivat lähtöluvan. Urakka hoidettiin kahtena lenkkinä. Ensimmäinen lenkki sujui iloisissa tunnelmissa. Matkaan sisältyi luultavasti yksi pieni hetki joka saattoi olla niin sanottu "runners high", se kesti noin 10 minuuttia ja loppui aika pian toiselle lenkille lähdettäessä. Huolto pelasi kiitettävästi: kolmen kilometrin välein sai tankata, huoltopyöräilijä oli suihkimassa kärpäskarkoitetta niskaan ja vähän kanssakilpailijoidenkin henkitorviin ja kannustusta tuli viimeisille kilometreille roppakaupalla. Juoksija tosin alkoi olemaan sitä ärjympi, mitä lähemmäs maalia pääsi. Pahoittelut siitä. Maaliinselviytymismetodi oli laskea joko askelia tai hengitystä ja tuijottaa kengänkärkiä.

Juoksu tuntui yllättävän hyvältä, vaikka videolta jälkikäteen katsottuna se oli erehdyttävästi kävelyn näköistä. Asfaltilla juoksu ei tullut kuuloonkaan, onneksi löytyi piennar. Valitettavasti tähän diiliin sisältyi kenkien täyttö pikkukivillä. Hieman kauhunsekaisilla tunnelmilla otin kisan jälkeen kenkiä pois jalasta ja melko ikävältähän se näytti. Eikä mieltä parantanut tieto siitä että sunnuntaina koivet pitäisi taas tunkea suunnistuskenkiin. Kaikenkaikkiaan juoksu oli erinomainen mahdollisuus tutustua erinäisiin paikkoihin joihin voi sattua. Toisaalta mikään kipu ei päässyt ylivoimaiseksi koska jokaista seurasi aina toinen toistaan epämiellyttävämpiä tuntemuksia.

Toiselle lenkille Varpaisjärvi tarjosi virkistävän sateen, mikä tuli kyllä ihan tarpeeseen. Maalissa olo oli kuin tönkkösuolatulla muikulla. Hyvä kun palkintopallille jaksoi nousta. Ei oo maratoonarilla helppoa. Palkinto oli oikein tilanteeseen sopiva, tyyny. Sekä tietysti jumalaton pysti, joka ei mahdu mihinkään. Aikaa urakkaan tuhrautui 4:01jotain. Neljän tunnin alitus käväisi mielessä, mutta loppumatkasta jalka tuntui niin ikävältä, että vaihtoehtoja punnitessa rasitusmurtuman hankkiminen ei tuntunut kannattavalta ajatukselta sarjan ainoana kisaajana.

Tänään oli vuorossa vahinkojen arviointi. Reidet aivan jumalattomassa jumissa, oikean jalan  peroneuksen tulehdus, rakot, viulunkielen kireät pohkeet ja vatsahaava.
Ja tietysti kisapaikalle luonnollisesti unohtuneiden kamppeiden nouto. Ei muuta kuin suunnistuksen MM-kisoja kisaamaan. Onneks ei valittu joukkueeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti