perjantai 6. syyskuuta 2013

Busted!

Kiinni jäin. Bloginpitäjän tulee olla varuillaan mitä internetin ikuiseen maailmaan sylkee. Esimerkiksi osteopaatit voivat olla hyvinkin taitavia löytämään blogisi ja erityisesti sen tekstin jossa mainitset menneesi lenkille koska sitä ei erikseen kielletty. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen (niin siis minkä näköinen?) ja oletan saaneeni synninpäästön jos se nyt alkujaankaan oli synti. Kysyin vielä erityisluvan illan kuntopiiriin ja sekin myönnettiin.
Tänään se siis alkoi. HelTrin pahamaineinen kuntopiiri. Luojan lykky, että olen nyt vähän satsannut lihaskuntopuoleenkin. Selvisin ekasta pidosta (3:30) kunnialla. Näissähän ei onneksi yritetä möllöttää koko aikaa paikallaan vaan väännytään ja käännytään kaikenlaiselle mutkalle. Kuntopiirikauden avaus oli ihan sopivan rankka, vähän totuttelua mitä tuleman pitää. Ja voin luvata, että hätää tullan kärsimään. Saimme nimittäin "pienen" sneak peekin tulevasta keskivartalotreenistä. Se lupaili PAHAA. Vatsalihakset tulevat huutamaan hoosiannaa. Mutta sehän sopii.
Sain myös pienen pestin sunnuntaille juoksutekniikkatreenien ohjaajan muodossa. Älkää sitten tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Täytynee ottaa uusi ajattelumalli haltuun: mitä loppusuoraspesialisti tekisi?

(KUVITTELE TÄHÄN LAMPAAN MUOTOON PAISTETTU KANANMUNA. 
SELLAISEN TEKISI LOPPUSUORASPESIALISTI)

Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Saako tämmötteitä lammasylläte-juttuja kirjoittaa ihmisille, joilla on aamukahveet vielä kurkunperillä. Hohoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyrimmät pahoitteluni. Toivottavasti aamukahvit eivät aiheuttaneet pysyviä vahinkoja.

      Poista