Tässä alla on teksti, jonka
kirjoitin alkuvuodesta pahimpana treeni-angstihetkenä. Tämän jälkeen olen mm.
kiivennyt Jättärille sata kertaa, pitänyt harjoituspäiväkirjaa, käynyt
suunnistusleirillä, kilpaillut suunnistuskisoissa, avannut
polkujuoksukalenterin, täyttänyt viikonloppuja kilpailuilla ja ilmoittautunut
massatapahtumaan. Eli siis kyllä. Kiinnostaa kyllä.
Se on semmoista, elämä
itseni kanssa.
![]() |
Tässä testaamassa Suomi-paidan vaikutusta Firmaliigassa onnistumiseen. |
Ei kiinnosta ei. Aikaisempina vuosina tähän aikaan on
kisakalenteria täytetty jo hamaan tulevaisuuteen. Joinain vuosina niin paljon
ettei kesässä ole ollut yhtään vapaata viikonloppua. Ihan kauheaa, sanoo
nykyinen Anu. Nyt viikonloput ammottavat tyhjyyttään, vaikka kesän kisakausi on
jo ihan kulman takana.
Nykyinen Anu onkin selkeästi lipsahtanut enemmän fiilistelyn
puolelle. Kilpaileminen on ollut kivaa ja hyvin todennäköistä on, että
kilpailija-Anu herää taas tässä kevään myötä. Mutta annetaan nyt levätä
rauhassa.
Kun Facebook ilmoittaa milloin kenenkin ilmoittautuneen
hiihto-, polkujuoksu- ja swimrunkisoihin pitkin maailmaa, Anua ei kiinnostele.
Eikä synny enää edes pientä kateutta. Ei huvita maksaa itseään kipeäksi siitä
kärsimyksestä ja tuskasta, että etenee syke tapissa ja henki koristen maalia
kohti, eikä ehdi nauttia matkasta. Itseasiassa ajatus letkajuoksusta tuntuu
oikein kauhealta.
Vuonna 2014 oltiin swimrunkisassa Sveitsin Engadinissa.
Mentiin 53 kilometriä niin laikka punaisella, ettei muistettu jälkikäteen maisemista juuri
mitään. Onneksi saatiin kolmannesta sijata palkinnoksi osallistumisoikeus
seuraavalle vuodelle, ja päästiin korjaamaan vääryys. Kai se on niin että toiset
tykkää päästä mahdollisimman nopeasti maaliin, minä tykkään nyt olla matkalla.
Joku on joskus väittänyt, että kisoihin voi mennä myös rennolla
asenteella. Ei tarvitse tavoitella voittoa tai omaa parastaan, vaan voi nauttia
menosta vaikka porukassa. Ei. Pidä. Paikkaansa. Numerolappu
rinnassa pakottaa suorittamaan. Massatapahtumat eivät ole saaneet
minusta innokasta kilpailijaa, koska valitettavasti siellä on yleensä joku
muukin. Olen katsellut monena vuotena hiihtotapahtuma Vasaloppetin lähtöä, ja
jos pitäisi kuvailla minkälaista helvetissä on, niin tässä ollaan jo aika
lähellä.
Kyseessä on varmaan jokin suuri eksistentiaalinen
kriisitila, jossa tulee kyseenalaistettua esimerkiksi jättärin edestakaisen
kapuamisen ihan vain treenin vuoksi. Osa minusta ymmärtää se kapuamisen oikein
hyvin ja tietää, että sen voimalla jaksaa sitten kiivetä isompiakin mäkiä. Ja
ajoittainhan se on jopa ihan hauskaakin. Iso osa kuitenkin kapinoi nyt vastaan
ja kysyy että minkälainen helvetin urpo pitää olla hakeakseen elämäänsä
sisältöä saman vanhan maakasan päällä kiipeillen ja teollisuusaluetta ja
Malminkartanon radanvartta tuijottaen. Sama pätee oikeastaan kaikkeen treeniä
treenin vuoksi toimintaan. Uintitaitoni on tiukasti jämähtänyt olemassa
olevalle tasolle (tai laskenut siitä), koska hallissa uiminen vain sen vuoksi
että kesällä olisi sitten paremmassa kunnossa uidakseen avovesissä, ei napostele
millään tasolla.
![]() |
Tässä valmistautumassa jättärin nousuun munkkikupin kanssa. |
Kelloa en ole käyttänyt treeneissä pitkiin aikoihin,
treenipäiväkirjan täyttämisestä puhumattakaan. Oikeastaan koko treeni-sana saa
nyt aikaan kauhunväristyksiä. Kokemus kuitenkin osoittaa, että saattaa olla
niin, että jo huomenna puhkun intoa ja teen treeni (*hyrrr*) –suunnitelmia
hamaan tappiin asti. Mutta ei haittaa jos en tee.
Sellaista se siis on
olla kovin ailahtelevainen tavoitteidensa suhteen. Letkajuoksu ja
älyttömyyksiin menevät massatapahtumat eivät sentään edelleenkään kiinnostele.
Eikä treeni pelkän treenin vuoksi. Täytyyhän sen homman olla mukavaa ihan ilman
niitä tavoitteitakin. On siis ihan ok muuttaa mieltään tavoitteiden tai
niiden puuttumisen suhteen. Jos joku asia ei kerta kaikkiaan jaksakaan enää kiinnostsella,
tee jotain muuta äläkä kärsi. Ja kun angstikauden jälkeen saat itsesi rysän päältä kiinni kiipeämässä jättäriä, ole armollinen itsellesi.
Seuraava postaus
sitten varmaan käsittelee sitä kuinka kivaa on tehdä kurjia treenejä jotta
on hyvässä kunnossa kun ottaa osaa Vasaloppetiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti