sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Juoksutekniikkaa+puolimatka=rankka päivä

Juoksutekniikkatreenit tuli ilmeisesti vedettyä sen verran kunnialla, että sain jatkopestin joka sunnuntaiksi. Mukavaa hommaa vaikka eka tunti olikin vähän jännitävä. Tosi hyvää treeniä itsellekin kun täytyy oikeasti miettiä miksi ja miten niitä asioita tehtiinkään. Aika paljon on tullut aikoinaan yritettyä treenata juoksutekniikkaa, mutta silläkin uhalla että kuulostan omahyväiseltä, täytyy sanoa että parhaiten ne jutut menee jakeluun kun joutuu oikeasti miettimään miksi mitäkin tehdään ja perustelemaan sen jollekin toiselle. Ennen treenit on menneet siltä pohjalta että joku huusi "pakarajuoksua!" ja sitten potkittiin kantapäitä peppuun. En vieläkään tiedä oliko kenelläkään mitään aavistusta miksi me potkittiin kantapäitä takapuoleen. Yritän nyt parhaani mukaan perustella itselleni ja ohjattaville mitä ollaan tekemässä ja miksi. Huomattavasti mielekkäämpää.

Äsken starttasin Las Vegasin puolimatkan MM-kisojen kotikatsomon. Siellä ne nyt kiitää. Meidän katsomossa kannatetaan huikeaa Bree Weetä. You go girl!!!

perjantai 6. syyskuuta 2013

Busted!

Kiinni jäin. Bloginpitäjän tulee olla varuillaan mitä internetin ikuiseen maailmaan sylkee. Esimerkiksi osteopaatit voivat olla hyvinkin taitavia löytämään blogisi ja erityisesti sen tekstin jossa mainitset menneesi lenkille koska sitä ei erikseen kielletty. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen (niin siis minkä näköinen?) ja oletan saaneeni synninpäästön jos se nyt alkujaankaan oli synti. Kysyin vielä erityisluvan illan kuntopiiriin ja sekin myönnettiin.
Tänään se siis alkoi. HelTrin pahamaineinen kuntopiiri. Luojan lykky, että olen nyt vähän satsannut lihaskuntopuoleenkin. Selvisin ekasta pidosta (3:30) kunnialla. Näissähän ei onneksi yritetä möllöttää koko aikaa paikallaan vaan väännytään ja käännytään kaikenlaiselle mutkalle. Kuntopiirikauden avaus oli ihan sopivan rankka, vähän totuttelua mitä tuleman pitää. Ja voin luvata, että hätää tullan kärsimään. Saimme nimittäin "pienen" sneak peekin tulevasta keskivartalotreenistä. Se lupaili PAHAA. Vatsalihakset tulevat huutamaan hoosiannaa. Mutta sehän sopii.
Sain myös pienen pestin sunnuntaille juoksutekniikkatreenien ohjaajan muodossa. Älkää sitten tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Täytynee ottaa uusi ajattelumalli haltuun: mitä loppusuoraspesialisti tekisi?

(KUVITTELE TÄHÄN LAMPAAN MUOTOON PAISTETTU KANANMUNA. 
SELLAISEN TEKISI LOPPUSUORASPESIALISTI)

Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Vaikka tekee kipeää...

...niin haittaa.
Tässä on tullut väännettyä näillä samoilla lajeilla oman onnen nojassa nyt koko vuosi ja sen kyllä huomaa. Joka syksyinen kärsimysnäytelmä on alkanut, kun ohjelmistoon tulee uutta äksöniä. Nyt on kyllä vedetty huolella överiksi tämä uusien lajien sisäänajo.
  1. Kreisibailausta tanssilattialla
  2. Balettia
  3. Joogaa
  4. SUPpailua
  5. Korkokengillä kävelyä
  6. Keilausta
  7. Ohjattujen uintitreenien aloitus (ei siis mitään omatoimista lillumista)
  8. Sählyä
Ja tämä kaikki toteutettu viiden päivän sisään. Päätin vielä maksimoida olotilan ja tein salitreenin kaupan päälle. Kaikki tai ei mitään. Onneksi osteopaatti kuuli hätähuutoni ja perjantaina pelastaa sen, mikä pelastettavissa on. Tänään salilla tapahtui kummia, kun tein elämäni ensimmäisen maven. Uskokaa tai älkää. Kotona googlailin vähän ohjeita joten ei se ehkä ihan kaikkien sääntöjen mukaan mennyt, mutta sen verran lähelle kuitenkin että uskallan nyt sanoa, että uusi mave-ennätykseni on 22 kiloa. Jostain syystä olen aina ajatellut että mavet on isojen tyttöjen juttuja ja jotain ylitsepääsemättömän haasteellista sekä noloa jos niitä yritän tehdä. Ei ollut. Ainakaan 22 kilolla. Tai ehkä juuri se oli noloa. Sählykauden avaus sen sijaan, se oli ylitsepääsemättömän haasteellista ja ehkä myös noloa. Ensimmäisistä juoksuaskelista lähtien sykkeet tapissa ja sydänkohtauksen välitön vaara. Kivaa oli, ainakin nyt kun sählyjumit ei ole vielä tulleet ottamaan osaa yhteisjumeiluun. Huomenna sitten.

Mavettamisen lisäksi opettelin toisen tärkeän kansalaistaidon, mangon asettelun. Meinasin saada päivän toisen sydäninfarktin kaupassa käydessäni. Kaikki ihanat mangot ja ananakset ja melonit ja muut kaverit EURON KILO. Päivän toinen salitreeni tuli kauppakasseja raahatessa. Nyt ei muuta kuin mango kouraan ja kauhulla odottamaan mitä oloja huominen tuo tullessaan.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ehdinpäs

Eipä tarvinnut kauan miettiä ilmoittautuisiko ensi vuoden Finntriathloniin. Ilmoittautumiset alkoi tänään ja alkuperäinen suunnitelma seurailla tilannetta osoittautui heti toteutuskyvyttömäksi. F5 antoi joka puolen minuutin välisellä painalluksella 5 uutta ilmoittautunutta. Ei auttanut kuin pistää oma nimi joukon jatkoksi. Vuodelle 2014 tiedossa siis ainakin Finntri-revanssia.

Muuten kuviot 2014 ovat vielä auki. Tahko Triathlon kuukauden päästä Joroisista houkuttelisi myös ja taisin jotain mainita jostain täysmatkastakin. Kiirettä pitää.
Jos treenit on tähän asti menneet aika hyvin, niin ensi viikosta lähtien menee vielä hyvemmin. Silloin täräytetään käyntiin Heltrin syysharjoitukset. Olenkin vähän etkoillut ja harjoitellut lankussa pysymistä, ettei tarvitse sitten niin paljon nolostella kun pitopiiskat pääsee kiusaamaan kuntopiirissä.

Puolimatkalle ilmoittautuneita just nyt 666. Ihan komea saldo alle päivässä.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Jassoo

Tämän päivän suunnistuskisoissa kuului yhtäkkiä ihmeellinen ääni, korina oikeastaan. Sitä jatkui radan varrella tasaisin väliajoin ja vähän jännitti että mitähän sieltä on tulossa. Maalisuoraa raahustaessani tajusin mikä tämä mystinen ääni oli ollut: suunnistuskauteni kuolonkorahdus. Näitä luontokappaleita havaitaan useimmiten vasta myöhemmin syksyllä, joten ihmekös tuo etten heti tunnistanut. Jälkikäteen ajatellen merkit oli ihan selviä: huomattavasti lyhentynyt ja madaltunut askel, kartanlukutaidottomuutta josta aiheutunutta sadattelua rastipisteiden läheisyydessä, paljon ohi juoksevia päämäärätietoisen oloisia suunnistajia. Kolmanneksi viimeisen rastin olinpaikkaa pohtiessani mielessä kävi jo lähteä kävelemään kuulutuksen suuntaan ja jättää kyseinen kaveri leikkimään piilosta ihan keskenään. Aivan bingolla kun oljenkorret oli jo käytetty, rasti antautui ja sain kasaan hyväksytyn suorituksen. Maali houkutteli jo aika paljon ja kun työllä ja tuskalla olin paikallistanut vielä toiseksi viimeisen hankalaksi ruvenneen kiven, tapahtui se suuri korahdus. Kaikkien korahduksien äiti, kilpailukuulutus. Toisiksi viimeinen rasti oli väliaikarasti, joka välitti rastillakävijästä tiedon piuhoja pitkin kuuluttamoon. No kuuluttaja päätti avata sanaisen arkkunsa ja kertoi koko korva tarkkana kisaa seuraavalle yleisölle, että lähestymisrastille on tullut D21-sarjan Anu Uhotuinen. UHOTUINEN!!! Nyt helvetti soikoon pää räjähti. Olin aivan infernaalisen kiukkuinen. Joku voi pitää asiaa ehkä hauskana, omasta mielestänikin se on toisinaan ollut lähinnä huvittavaa, mutta kun on noin 18 vuotta kestäneen suunnistusuran aikana ollut joka kesä tasaisin väliajoin jopa omien seuralaisten keskuudessa Uhotuinen, alkaa pikkuhiljaa mittari menemään punaisen puolelle.
Tähänastisen elämäni aikana olen ollut myös esimerkiksi Ohotoinen, Uhtonen, Uhtoinen ja jopa Lihotoinen. Mutta mikään, ei mikään edellä mainituista saa sappinesteitä kuohahtamaan niin kuin Uhotuinen.

lauantai 24. elokuuta 2013

Ollaan me vaan hyviä...

...nimittäin kisajärjestäjiä. Tänään ollaan kannustettu 1500 kisaajaa Helsinki City Triathlonissa huikeisiin suorituksiin. Kaikki ansaitsi kannustuksensa, mutta ehdoton hitti oli vanhempi+lapsi-sarja. Täytyy sanoa, että triathlonin tulevaisuus on turvattu. Muutamatkin lapset olivat unohtaneet vanhempansa matkanvarrelle. Sarjan tarkoituksenahan oli se, että myös ne lapset jotka ovat vielä liian nuoria osallistuakseen yksin kisaan, pääsevät mukaan. Huippuhauskaa seurattavaa. Isät ja äidit tarvitsivat paljon enemmän tsemppausta huomatessaan jälkikasvunsa katoavan horisonttiin.

On kyllä mahtavaa, että vaikka kyseessä on laji, johon on mahdollista upottaa ilman mitään vaivannäköä tuhansia euroja, näkee kisassa kaikenlaisia menopelejä sulassa sovussa. Välillä tuntuu että mitä vähemmän kisakalustoon on panostettu, sitä iloisempia triathlonisteja reitillä näkee. Paikalle oli löytänyt jopa Pablon serkkupyörä.
Päivän tärkein kisavaruste oli hyvä mieli ja rento meininki vaikka tosissaan mennäänkin. Oma olo päivän jälkeen oli kaikkensa antanut. On se vaan totta, että kisojen seuraaminen on rankempaa hommaa kuin itse kilpaileminen. Toivottavasti kaikille kilpailijoille jäi hyvät fiilikset päivästä. Itselle ainakin jäi, vaikka nyt oma olo muistuttaa lähinnä mallinuken kohtaloa:

torstai 22. elokuuta 2013

Kolmetuhatta

Pieni päivä ihmiskunnalle, suuri minulle. Vaikka olen viime vuosina jollain tasolla oppinut nauttimaan kovemmista harjoituksista vaikka vetotreenien muodossa, ei testijuoksut vielä lämmitä sydäntä. Niihin tuleekin lähdettyä hetken mielijohteesta ja pienen painostuksen alaisena. Tälläkin kertaa tuli viikonloppuna sovittua testitreffit, ja kuka siitä nyt enää kehtaa luistaa? Lokaationa toimi Eläintarhan kenttä ja virallinen tapahtuma oli ratatestit suunnistuksen aluevalmennusryhävalintoja varten. Ei sillä että olisin yrittämässä valmennusryhmään, olen vain hakemassa vähän kiriapua. Edellinen 3000 testi on alkuvuodelta ja se sujui aikaan 11'51''. Silloin olin tosi tyytyväinen saavutettuun aikaan. Tälläkin kertaa olisin ollut. Juoksu- ja erityisesti vetotreenien vähyydestä johtuen tiedossa oli tuskainen rypistys ja mahdollisesti hieman masentelua maalilinjan ylityttyä. Olen toki aloitellut taas panostamista juoksuun ja alla on komiat kaksi 4x3' vetotreeniä. Ei ehkä ihan optimivalmistautumista mitään ennätysjuoksuja ajatellen. Jos ei muuta niin ainakin tiedossa olisi hyvä treeni ja aika jota voi sitten lähteä parantamaan kun saadaan taas juoksujalka liikkeelle.
Ja niinhän siinä aina käy kun lyhyellä oppimäärällä lähtee pätemään. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta matkaan oltiin lisätty 2 kilometriä. Alkuverkka tuntui isosti pahalta. Kahta hyvin pyöräiltyä puupökkelöä ei ole kiva ruveta raahaamaan perässä viittätonnia. Jälleen kerran, itsepähän olen lajivalintani tehnyt ja näillä on mentävä. Ihmeellisesti taas paukusta jalat tuntui paljon paremmilta kuin verkatessa. Sama fiilis kuin kisoissa, vaikka ennen starttia olisi kuinka hapottanut ja meno ollut hyytynyttä, kisamoodilla on joku ihme vaikutus kropan sietokykyyn. 5000 ratatestiä ei ole tullut tehtyä varmaan ikinä, joten vauhtia oli taas vähä vaikeaa lähteä arpomaan. Mitään kierrosaikoja en jaksanut yrittääkään seurata, otin vain sopivan peesin, jonka tiesin olevan hieman itseäni nopeampi ja koitin rimpuilla perässä. No en ehkä rimpuilla, koska taktiikkana on nyt joka lajissa mennä sellaisia vauhteja että tekniikka säilyy. Loppukirissä voi sitten jo revitellä millä tyylillä haluaa. Ihan hyvinhän se lähti sujumaan ja puolenvälin paikkeilla tuntui lievästi jopa hyvältä. Kierrosten laskeminen ei ollut helppoa hommaa kun nopeimman miehet tuli jo toista kertaa ohi eikä taulun kierrokset pitäneet enää paikkaansa omalla kohdalla. Onneksi jokin päättelykyky oli vielä tallella ja uskalsin viritellä pientä loppukiriä. Kello näytti uudeksi 5000m ennätykseksi 21:22. Ei ihan aluevalmennuskamaa, mutta tästäpä innostuneina päätettiin testitreffiseuran kanssa vetäistä viidentonnin testi kerran kuussa Jukolan viestiin asti. Testi vaatii hieman itsekuria koska välimatka testaajien kesken on 17 000 km.
Nyt kun kisakausi alkaa olla taputeltu muutamia suunnistuskisoja lukuunottamatta, ollaan suurten kysymysten äärellä. Nyt kun vielä olosuhteet antavat myöden, panostanko avovesiuintiin? Pyöräilyyn? Juoksuun? Juoksu on kaikella todennäköisyydellä helpointa toteuttaa myös talvella, mutta juuri uudelleen herännyt juoksuinnostus kehottaa tälläkin hetkellä pääni sisällä vetämään lenkkarit jalkoihin. Ehkä valitsen kaikki.