sunnuntai 25. elokuuta 2013

Jassoo

Tämän päivän suunnistuskisoissa kuului yhtäkkiä ihmeellinen ääni, korina oikeastaan. Sitä jatkui radan varrella tasaisin väliajoin ja vähän jännitti että mitähän sieltä on tulossa. Maalisuoraa raahustaessani tajusin mikä tämä mystinen ääni oli ollut: suunnistuskauteni kuolonkorahdus. Näitä luontokappaleita havaitaan useimmiten vasta myöhemmin syksyllä, joten ihmekös tuo etten heti tunnistanut. Jälkikäteen ajatellen merkit oli ihan selviä: huomattavasti lyhentynyt ja madaltunut askel, kartanlukutaidottomuutta josta aiheutunutta sadattelua rastipisteiden läheisyydessä, paljon ohi juoksevia päämäärätietoisen oloisia suunnistajia. Kolmanneksi viimeisen rastin olinpaikkaa pohtiessani mielessä kävi jo lähteä kävelemään kuulutuksen suuntaan ja jättää kyseinen kaveri leikkimään piilosta ihan keskenään. Aivan bingolla kun oljenkorret oli jo käytetty, rasti antautui ja sain kasaan hyväksytyn suorituksen. Maali houkutteli jo aika paljon ja kun työllä ja tuskalla olin paikallistanut vielä toiseksi viimeisen hankalaksi ruvenneen kiven, tapahtui se suuri korahdus. Kaikkien korahduksien äiti, kilpailukuulutus. Toisiksi viimeinen rasti oli väliaikarasti, joka välitti rastillakävijästä tiedon piuhoja pitkin kuuluttamoon. No kuuluttaja päätti avata sanaisen arkkunsa ja kertoi koko korva tarkkana kisaa seuraavalle yleisölle, että lähestymisrastille on tullut D21-sarjan Anu Uhotuinen. UHOTUINEN!!! Nyt helvetti soikoon pää räjähti. Olin aivan infernaalisen kiukkuinen. Joku voi pitää asiaa ehkä hauskana, omasta mielestänikin se on toisinaan ollut lähinnä huvittavaa, mutta kun on noin 18 vuotta kestäneen suunnistusuran aikana ollut joka kesä tasaisin väliajoin jopa omien seuralaisten keskuudessa Uhotuinen, alkaa pikkuhiljaa mittari menemään punaisen puolelle.
Tähänastisen elämäni aikana olen ollut myös esimerkiksi Ohotoinen, Uhtonen, Uhtoinen ja jopa Lihotoinen. Mutta mikään, ei mikään edellä mainituista saa sappinesteitä kuohahtamaan niin kuin Uhotuinen.

2 kommenttia: